Pitkä historia pienessä paketissa

Helen McCarthy: A Brief History of Manga

Helen McCarthy: A Brief History of Manga

(This article is also available in English)

HELEN McCarthy on mahduttanut mangan historian vajaaseen sataan pieneen sivuun. Muutamista puutteista huolimatta A Brief History of Manga on mainio opas, joka käy läpi niin mangan synnyn ja kehityksen kuin länteen leviämisenkin.

Britti Helen McCarthy (1951- ) on yksi tunnetuimmista länsimaalaisista mangan, animen ja muun japanilaisen populaarikulttuurin asiantuntijoista. Hän on aikaisemmin julkaissut kirjoja muun muassa Hayao Miyazakin animaatioelokuvista ja Osamu Tezukan tuotannosta. Parhaillaan hänellä on työn alla dokumentti mangan historiasta.

McCarthyn juuri ilmestynyt pienimutoinen mangan historiikki A Brief History of Manga (Ilex, 2014) on samaa taattua laatua kuin aikaisemmatkin teokset. Niin laajan ilmiön kuin mangan koko historian mahduttaminen vajaaseen sataan sivuun on oikeastaan mahdoton tehtävä, mutta McCarthy on selviytynyt mittavasta sisällyttämisen ja poisjättämisen urakasta kiitettävästi.

Teksti on pientä ja sitä on suhteessa kirjan pieneen kokoon aika paljon. McCarthy pitää asiantuntevan tarinan mielenkiintoisena suolaamalla sitä mehevillä yksityiskohdilla ja runsaalla kuvituksella.

Lähes kaikki mangan historian merkkipaalut on myös merkitty useimmilla aukeamilla esiintyviin aikajanoihin. Aikajanojen pallukoiden väreillä on ilmeisesti jotkin merkitykset, mutta ne eivät täysin auenneet minulle. Merkitykset olisi ollut hyvä selittää.

Helen McCarthy: A Brief History of Manga

Aikajanojen värit olisi ollut syytä selittää.

MANGA sellaisena kuin me sen nykyisin tunnemme sai alkunsa noin 1860-luvulla, jolloin Japanissa tapahtui hedelmällinen länsimaisen ja japanilaisen kuva- ja kertomusperinteen yhteentörmäys. Sitä ennen takana oli jo monta vuosisataa historiaa. McCarthy esittelee kaikki merkittävimmät alkukohdat.

Yksi mahdollisuus on asettaa mangan synty noin vuoteen 700. Siltä ajalta ovat peräisin vanhimmat tunnetut japanilaiset pilakuvat, jotka työntekijät piirsivät pomoistaan Naran Horyu-jin temppelin kattoparruihin. Kuvat löydettiin 1930-luvulla.

Toinen mahdollinen alkuhetki on 1100-luvulla, kun buddhalainen pappi Toba Sojo piirsi kirjakääröihin ihmismäisesti käyttäytyviä sammakoita, apinoita ja muita eläimiä. Kuvat olivat pilaa hartaista munkeista. Hupaisat kuvat olivat niin suosittuja, että vuosisatoja sen jälkeen pilakuvista käytettiin Japanissa nimitystä toba-e, ”Toban kuvat”.

Kolmas kohta laskea mangan synty on se, kun runoilija, kirjailija ja taiteilija Santo Kyoden käytti vuonna 1798 ensi kerran sanaa manga (”sattumanvaraiset kuvat”, ”luonnokset”). Sitten vuonna 1814 sana esiintyi kahden kirjan nimessä. Yksi oli Aikawa Minwan kirja Manga hyakujo (”Sata kuvaa tytöistä”), ja toinen oli Katsushika Hokusain kuvakokoelma Hokusai manga (”Hokusain luonnokset”).

Neljäs kohta on tuo 1860-luku, jolloin länsimaiset pilakuvat rantautuivat Japaniin muutamien maailmanmatkaajien myötä. Britti Charles Wirgman perusti ensimmäisen pilalehden Japan Punchin Jokohamassa 1862. Seuraavina vuosina syntyi (ja kuoli) useita muitakin pilalehtiä.

Vielä viideskin aika on mahdollinen. Vuonna 1902 Jiji shinpo -lehden liite Jiji manga julkaisi Rakuten Kitazawan sarjakuvan Tagosaku to Mokube no Tokyo kenbutsu (”Tagosakun ja Mokuben matka Tokioon”). Kahden maalaistollon seikkailut kaupungissa olivat tiettävästi ensimmäinen japanilaisen taiteilijan japanilaisessa lehdessä julkaisema sarjakuva.

”Mangan jumalan” Osamu Tezukan ura on joka tapauksessa liian myöhäinen ajankohta nykyaikaisen mangan synnylle. Tezukan debyytti oli sanomalehtisarja Maachan no nikkichou, joka alkoi tammikuussa 1946.

Helen McCarthy: A Brief History of Manga

Mangan lyhyt historia on runsaasti ja kiinnostavasti kuvitettu.

KITAWZAWASTA lähtien Helen McCarthy käy vuosi vuodelta läpi mangan historian merkittävimmät käännekohdat, tärkeimmät taiteilijat ja tyylisuuntien kehityksen. Sellaisten nimien kuin Ippei Okamoto, Machiko Hasegawa, Suiho Tagawa, Gajo Sakamoto, Osamu Tezuka, Mitsuteru Yokoyama ja monien muiden kautta päädytään nykyaikaan.

Loppumetreillä tulevat tietenkin mukaan mm. One Piece, Naruto, Death Note ja Bleach, mutta myös la nouvelle manga, Hideo Asuma, Axis Powers Hetalia ja jopa Attack on Titan. Tulevat myös suurten mangalehtien kuihtuminen sekä mangan leviäminen nettiin ja kännyköihin. Sekä mangataiteilijoiden epätoivoinen kamppailu eloonjäämisestä valtavaksi teollisuudeksi kasvaneen piratismin kynsissä.

Helen McCarthyn mangan historiassa on hyvin vähän merkittäviä aukkoja. Kirjasta puuttuu kuitenkin kaksi nimeä, jotka minun mielestäni ehdottomasti kuuluisivat mangan lyhyeenkin historiaan – siinäkin tapauksessa, että pitkän historian mahduttaisi yhteen liuskaan: Noboru Oshiro ja Shigeru Mizuki.

Noboru Oshiro (1905-1998) oli 1930-luvulla yksi merkittävimmistä taiteilijoista, jotka toivat eurooppalaista ja amerikkalaista sarjakuvatyyliä Japaniin. Shigeru Mizuki (1922- ) on puolestaan ylivoimaisesti merkittävin tällä hetkellä elossa oleva mangataiteilija. Kummituspoika Kitaron luoneen ja Japanin sotahistorian mangaksi taltioineen Mizukin puuttumista ei voi puolustella millään.

Muiden mahdollisten nimien lisäileminen McCarthyn esittelemien jatkoksi on sitten lähinnä makuasia. Itse olisin saattanut ottaa lyhyeenkin historiaan mukaan esimerkiksi muutamia merkittäviä mangataiteilijoita, jotka ovat tehneet tunnetuimmat työnsä animen puolella: Hayao Miyazaki, Satoshi Kon, Mamoru Oshii.

JAPANILAISEN ja länsimaisen sarjakuvan vuorovaikutus on tietenkin ollut kaksisuuntaista. Japanilaiset ovat vaikutteiden lisäksi omineet kokonaisia hahmojakin; he ovat tehneet omia versioita esimerkiksi Mikki Hiirestä, James Bondista ja Batmanista – välillä luvallisesti ja välillä ilman lupaa. Vastaavasti lukuiset länsimaiset taiteilijat ovat saaneet vaikutteita mangasta.

McCarthy on jäljittänyt huolellisesti mangan länsimaisille markkinoille leviämisen historiaa. Japanilaissyntyisen Henry Kiyaman Yhdysvalloissa vuonna 1931 julkaisema The Four Immigrants Manga jää mainitsematta, mutta muuten tarina vaikuttaa aukottomalta.

Ensimmäinen länsimainen mangakäännös oli vähällä ilmestyä Yhdysvalloissa vuonna 1969. Amerikkalainen kustantaja ei kuitenkaan saanut solmittua sopimusta Takao Saiton tarinasta Myunosuke. Niinpä ensimmäiseksi ehätti ranskalaislehti Budo Magazine Europe, joka aloitti Hiroshi Hiratan mangan Bushido muzanden lokakuussa 1969. Amerikkalaisten mielenkiinnon japanilaiseen sarjakuvaan herätti Westerconissa 1970 esitelty Takao Saiton teos 0011 Napoleon Solo.

Keiji Nakazawan Barefoot Gen (Hadashi no Gen, 1973, suomeksi Hiroshiman poika) julkaistiin englanniksi Japanissa jo 1976, mutta yhdysvaltalaisille markkinoille suunnattu painos tuli ulos vasta 1978. Hiroshiman muisto kelpasi muutenkin lännessä: Sama teos oli Italian ensimmäinen käännetty mangasarja vuonna 1980, Saksan ensimmäinen 1982 ja Ranskan ensimmäinen 1983.

Suomi on päässyt mangan lyhyeen historiaan peräti kaksi kertaa. Suomessa ja Ruotsissa 1985 julkaistu Hiroshiman poika oli Skandinavian ensimmäinen mangakäännös. Lisäksi Suomi on mukana Akira Toriyaman Dragon Ballin kuvituksessa: McCarthy esittelee valikoiman Dragon Ballin käännöksiä. Yksi niistä on 2003 ilmestynyt ykkösosa Lohikäärmekuulien arvoitus, joka meillä aloitti nykyisen mangabuumin.

Nythän manga on yksi sarjakuvan valtavirroista myös lännessä. Se on kovaa vauhtia siirtymässä paperilta digitaaliseksi, ja tekijöiden ja julkaisijoiden ansaintamallit ovat edelleen hakusessa.

This entry was posted in mangan historia and tagged . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s