Ken Wakai: Joshi kausei
MELKEIN tekstitön Ken Wakain manga Joshi kausei luottaa paljolti tilanteisiin, jotka ovat noloja kaikkien muiden paitsi päähenkilön itsensä mielestä. Useimmiten Momoko ei edes tajua.
Viime vuoden syyskuussa alkanut Ken Wakain Joshi kausei (女子かう生) ilmestyy Japanissa Futabashan verkkomangajulkaisussa Web Comic Action. Siitä on ilmestynyt myös yksi paperinen pokkari, ja toinen on tulossa syyskuussa 2014.
Crunchyroll julkaisee mangaa verkkopalvelussaan englanniksi simulpub-periaatteella, eli sitä mukaa kun tuoreet luvut vain ehditään kääntää. Tällä hetkellä lukuja on kahdeksantoista.
Crunchyroll on jättänyt mangan nimen kääntämättä. Se tarkoittaa jotain sen tapaista kuin ”Tyttöjen elämää”. Olen nähnyt mangaa kutsuttavan verkossa myös englanninkielisellä nimellä ”Dumb High School Girl”. Se kieltämättä kuvaa sisältöä aika mainiosti.
Kovin paljoa käänettävää Joshi kauseissa ei muutenkaan ole, sillä mangassa ei ole lainkaan puhetta. Ainoat tekstit ovat äänitehosteita, pieniä selityksiä, viestejä kännyköissä ja vastaavia. On tosin sekaan livahtanut yksi buddhalainen rukouskin, mutta sitä ei ole käännetty englanniksi.
Äänettömyydessään Joshi kausei muistuttaa Masashi Tanakan hirtehistä mangaa Gon. Tuossa toisessa puhekuplattomassa mangassahan seikkailee maailman viimeinen dinosaurus. Momokolle ja Gonille on yhteistä paitsi puheen puute, myös tarinoita synnyttävä päähenkilön luonne. Gon päätyy välillä hurjiin, välillä koomisiin seikkailuihin lähinnä ärhäkkyyttään. Momokon seikkailujen syitä ovat rentous, uteliaisuus ja hetkessä eläminen.
Momoko kuivaa kouluhametta.
LUKIOLAISTYTTÖ Momoko ottaa rennosti. Hän ei näytä juuri välittävän, jos hänen touhutessaan vähän vilahtaa pikkupöksyjä. Paitsi tietenkin jos hän huomaa että joku huomaa vilahduksen. Silloin näkijä saa rivakasti päin kuonoa – ja päälle lohduttelua ja lepyttelyä.
Joshi kausei seurailee Momoko-chanin ja hänen kahden koulukaverinsa Mayumin ja Shibumin elämää. Momoko on höppänä joka tekee ensin eikä mieti juuri sittenkään. Shibumi on cool ”iso tyttö”, ja Mayumi on herttaisen lapsellinen.
Useat mangan luvut pyörivät jonkin yksittäisen esineen ympärillä. Esineen, jolle Momoko ehtii keksiä monenmoista käyttötarkoitusta, jotka eivät aivan tylsimmille ihmisille tulisi mieleen.
Esimerkiksi ensimmäisessä luvussa Momoko poimii epähuomiossa mukaansa punavalkoraidallisen muovisen liikenteenohjaustötterön. Seuraavina hetkinä tötterö saa palvella hellehattuna, fallossymbolina, viivoittimena ja jättiläismäisenä jätskinä, kunnes se taas palautetaan oikealle paikalleen. Helle on tietenkin Wakaille mainio tilaisuus näyttää tytöstä enemmän kuin joku ehkä pitäisi sopivana…
Yhdessä luvussa keskitytään keksimään käyttöä tuulettimelle. Eräässä laitetaan silmätippoja mitä moninaisimmissa asennoissa. Kolmannessa tutkitaan ja tukitaan monenmoisia aukkoja, verta tursuvia pojan sieraimia myöten. Yhdessä näytetään mitä kaikkea Momoko keksii touhuta jumppatunnin aikana, kun hänen oikeastaan pitäisi istua kiltisti sivussa jumppavaatteiden jäätyä kotiin.
Momoko aiheuttaa myös noloja tilanteita nuorille miehille. Myöhäisessä junassa hän nukahtaa vasten tuntemattoman nuorukaisen olkapäitä. Ei se vielä mitään, mutta kun hän alkaa nähdä unta hiiren käsittelystä ja samalla alkaa hiertää nuorukaisen polvea…
Siis enimmäkseen aika arkisia tilanteita, mutta kaikissa Momokon uteliaisuus ja ajelehtiva mielenlaatu saavat aikaan uudenlaisia tulkintoja.
Nuorukaisella junassa on suhtautumisvaikeuksia.
KOSKA tekstiä ei ole, Joshi kauseita olisi mahdollista lukea hyvinkin nopeasti. Niin ei välttämättä kannata tehdä, sillä mangasta tulee paljon hauskempi kun yrittää miettiä mitä Momokon mielessä oikein pyöriikään – ja mitä pyörii hänet kohtaavien ihmisten mielissä. Toisinaan kuvat ovat äänettömyydessään aika osoittelevia, mutta on niissä vekkuleita sivujuonteitakin.
Ajattelin ennen Joshi kausein lukemista, että kannattaakohan toista äänetöntä mangasarjaa tehdä, kun Gon oli jo keksitty. Mutta kyllä kannattaa. Ehkä Joshi kausei ei ole aivan Gonin veroinen manga, mutta höpsö lukiolaistyttö toimii sanattomana päähenkilönä ihan siinä missä ärtsy dinosauruskin.
Äänettömyyttä Joshi kauseissa ei ole otettu niin kirjaimellisesti kuin Gonissa. Gon ei sisällä edes ääniefektejä, joten äänimaailma jää kokonaan lukijan mielikuvituksen varaan. Joshi kauseissa tehosteita on runsaasti.
Oikeastaan Momokon mielenlaatu on kokonaisuudessaan eräänlainen esimerkki japanilaisesta käsitteestä mono no aware. Se on hellämielistä, hetkessä elävää, ehkä hieman murheellistakin suhtautumista kaiken kauniin katoavaisuuteen. Hieman samantapaisen asian ilmaisemiseen käytetään joskus latinan sanoja carpe diem, vaikka niiden alkuperäinen merkitys lieneekin masentavampi.
Tätä mielenlaatua tukee myös Ken Wakain herkkä kuvajälki, joka melkein näyttää lyijykynällä piirretyltä.
Ei Gonkaan aivan pienimpien lukijoiden sarjakuvaa ole, mutta Joshi kausein ensisijaista yleisöä lienevät aikuiset miehet. Tosin mangan edetessä Ken Wakai näyttää pääsevän eroon aivan jatkuvasta pöksyjen vilauttelusta, ja hän alkaa keksiä sitä monipuolisempia hauskuuden aiheita.
Futoi yatsu 