Jonathan Swift: Gulliverin retket
(This article is also available in English)
LEMUEL Gulliverin retket muistetaan ennen kaikkea seikkailuista lilliputien ja jättiläisten maissa. Gulliver tapasi kuitenkin matkoillaan myös ilkeitä hollantilaisia ja itsensä Japanin keisarin.
Jonathan Swiftin satiirinen romaani Gulliverin retket (Gulliver’s Travels) ilmestyi vuonna 1726. Sen ensimmäiset ideat olivat syntyneet jo yli kymmenen vuotta aikaisemmin. Suomeksi teos on saatavilla kokonaisena ainakin J. Hollon vuonna 1926 julkaistuna käännöksenä, josta blogitekstini suomenkieliset lainaukset ovat peräisin.
Swift (1667-1745) syntyi Dublinissa, mutta muutteli suuren osan elämästään Irlannin ja Englannin välillä. Irlannissa hän toimi pappisviroissa, Englannissa muun muassa kirjurina. Hän osallistui useisiin aikansa poliittisiin kiistoihin; esimerkiksi riitaan siitä, ovatko antiikin kirjailijat vai nykykirjailijat arvokkaampia.
Vaikka Gulliverin retket on fantasia, Hollon esipuheen sanoin kirja sisältää ”osittain varsin tuimaakin ivaa, jonka esineenä ovat Englannin kirkolliset olot ja varsinkin puolue-elämä sekä omalla suuruudellaan ylpeilevän ihmisen naurettava pienuus”.
Gulliverin retkien Japanin osuus on paljolti painunut unohduksiin siksi, että teosta luetaan usein lyhennettynä laitoksena, jossa ovat mukana vain ensimmäinen ja toinen osa. Niissä laivavälskäri Lemuel Gulliver vierailee pikkuisten ihmisten Lilliputissa ja jättiläisten Brobdingnagissa.
Lyhyt vierailu Japaniin tapahtuu kolmannen ja neljännen osan välissä, kun kauan harhaillut Gulliver pääsee Luggnaggin kuninkaan suosiollisella avulla palaamaan Japanin ja Hollannin kautta kotiin Englantiin. Neljännessä osassa Gulliver päätyy sitten uudella matkalla hoyhnhnmien maahan, jossa hevoset ja ihmiset (yahoot) ovat vaihtaneet paikkoja.
JAPANI taitaa itse asiassa olla ainoa todella olemassa oleva saari, jolla Gulliver matkoillaan käy. Kaikki muut ovat mielikuvituksen tuotetta.
Ja mikä on tuon lyhyen Japanin-vierailun tarkoitus? Tietenkin pilkata hollantilaisia! Japani on siihen oivallinen paikka, sillä Edo-kauden sulkeutuneeseen Japaniin ei eurooppalaisilla juuri ollut asiaa. Ainoan poikkeuksen muodostivat hollantilaiset, joilla oli lupa asua ja käydä kauppaa pienellä alueella Nagasakissa.
Vaikka Swift ei todellakaan pitänyt englantilaisesta politiikasta, kirkon suhteen hän oli isänmaallinen: anglikaanin kirkko oli ainoa oikea kirkko, eivätkä uskonnon vapautta kannattavat hollantilaiset olleet kristittyjä alkuunkaan.
Jo kolmannen osan alkupuolella Gulliver kohtaa ensimmäisen japanilaisensa, kun laiva joutuu hollantilaisten merirosvojen ryöstämäksi. Toisen hollantilaisaluksen päällikkö on näet japanilainen. Hollantilaiset rosvot kohtelevat Gulliveria niin kaltoin, että hän joutuu huomaamaan ”enemmän laupeutta pakanassa kuin kristityssä veljessäni”.
Gulliver aiotaan ensin heittää muitta mutkitta mereen. Sanaharkan jälkeen hänet sentään vain lähetetään merelle pienessä kanootissa vähin ruokavaroin. Japanilainen kapteeni kuitenkin sujauttaa hänelle salaa kaksinkertaiset eväät ”omista varastoistaan”. Hollantilaiselta kapteenilta Gulliver saa vain peräänsä ”kaikki ne kiroukset ja solvaukset, jotka hänen kielellään ovat mahdolliset”.
Myöhemmin matkalainen pelastuu ilmassa leijuvalle Laputan saarelle. Sieltä matka jatkuu Balbinarbiin, Glubbdubdribiin ja lopulta Luggnaggiin.
Luggnaggin ja Japanin välillä vallitsevat hyvät kaupalliset yhteydet, joten se on Gulliverin pelastustie maailman meriltä takaisin Eurooppaan. Luggnaggin kuningas kirjoittaa Gulliverille suosituskirjeen Japanin keisarin puheille. Päästäkseen Japaniin menevään laivaan hän joutuu valehtelemaan olevansa hollantilainen.
VIIDENTOISTA päivän merimatkan jälkeen laiva laskee maihin pieneen Xamoshi-nimiseen satamakaupunkiin Japanin kaakkoisosassa. Sieltä pääsee kapean kannaksen poikki pohjoiseen, syvään merenlahteen jonka luoteisosassa sijaitsee pääkaupunki Yeddo.
Itse Japani jää Gulliverin matkakohteena poikkeuksellisen vähälle huomiolle. Gulliver toteaa vain, että hän vietti Japanissa kovin lyhyen aikaa, ja ”japaninkieli oli minulle niin outo”.
Suosituskirjeen ansiosta Gulliver varustetaan ajoneuvoilla ja palveluskunnalla ja lähetetään hallitsijan luokse. Keisarilta hän anoo lupaa saada matkustaa Nagasakiin ja nousta siellä hollantilaiseen laivaan.
Toisekseen hän pyytää vapautusta hollantilaisille määrätystä seremoniasta, krusifiksin tallaamisesta. (Kristittyjä vainottiin Edo-kaudella shogunien hallitsemassa Japanissa. Ristin tallaamista on tiettävästi todella käytetty kristityiksi kääntyneiden japanilaisten – mutta ei ulkomaalaisten – paljastamiseen.)
Viimeisen toiveen kuulleessaan keisari hämmästyy, sillä Gulliver on ensimmäinen ’hollantilainen’ joka on kieltäytynyt seremoniasta. ”Hän lisäsi epäilevänsä, olinko oikea hollantilainen, ja arveli että pikemmin saatoin olla kristitty.”
Keisari kuitenkin suostuu pyyntöön, tosin siten että tallaaminen ikään kuin vahingossa jää seremoniassa väliin. Lisäksi hän varoittaa, että salaisuutta ei saa paljastaa hollantilaisille. He leikkaisivat oitis matkalaisen kurkun poikki, jos saisivat kuulla moisesta. Näin Japanin keisarikin paljastuu hollantilaisia jalommaksi.
Pitkä ja vaivalloinen matka Nagasakiin onnistuu. Gulliver pääsee hollantilaiseen laivaan, jossa hän vaivoin onnistuu salaamaan sen että ei ole tallannut krusifiksiä.
Lopulta purjehdus Nagasakista Hyväntoivonniemen ympäri Eurooppaan tapahtuu ilman ”mitään mainitsemisen arvoista”. ”Matkalla oli ainoastaan kolme miestä kuollut tauteihin ja neljäs pudonnut keulamastosta mereen lähellä Guinean rannikkoa.”
Futoi yatsu 