Off topic: Lyhyestä ei niin kaunis 8

Veli Holopainen

OTETAANPA pitkästä aikaa pieni erä omatekoisia twitternovelleja. Ne eivät liity mitenkään blogin normaaliin aihepiiriin, joten ne voi halutessaan rauhassa skipata.

Twitternovellithan ovat lyhyitä kertomuksia, jotka mahtuvat yhteen twiittiin. Omiani voi lukea lisää tämän blogin Omat tuotokset -kategoriasta. Twitteristä ne löytyvät varsin yllätyksettömästi hashtagilla #twitternovellit.

Veli Holopainen

Miehen mitta

1. Akseli ei ollut penaalin terävin kynttilä, mutta muumeja oli vakanalus täynnä. Ja jokunen lepakkokin laaksossa.

2. Tahvolla oli ikävä Uhtuaa ja puulusikoita. Nyt huussissa oli virolaista paperia, ja uusi käkikellokin kukkui malesiaksi.

Reissussa rakkaus rähjääntyy

3. Pakkasten tultua Matias tajusi, ettei ollut ollenkaan paha juttu saada lämmintä kättä. Aika paljon huonomminkin voisi käydä.

4. Mielikin marssittua suurieleisesti ulos Mauno päätti antaa pölyn laskeutua. Vuoden päästä sitä oli jo melkoinen kerros.

5. Niilo ei oikein ymmärtänyt naisia. Miten se saattoi olla mustasukkainen kuusikymmentä vuotta vanhalle katerpillarille?

6. Martan kusiluikkareista loppui pito kesken takaa-ajon, ja taas Mauno pääsi pälkähästä. Aamulla nöyrä mies jo aneli sisälle.

7. Hermanni himoitsi rintavarustuksia Rusinin näyteikkunassa. Eivät ne olisi Almalle mahtuneet, mutta olihan niissä katsomista.

8. Ei Urho saanut sanotuksi, eikä Ulla kehdannut kysyä. Vaivihkaa he vilkaisivat toisiaan kun vuoro vaihtui, kaikki neljäkymmentä vuotta.

Veli Holopainen

Elämän pieniä iloja

9. Puoli kuudelta Mauno pani mokkamasterin laulamaan ja ryyppäsi itsensä hereille. Iltaa kohti kahvin osuus juomassa kutistui.

10. Ei ollut hobitinruokaa se. Maunon mielestä ei ollut järkeä kuolla pitkään ikään ja ikävään, jos voi kuolla pötsi piukalla.

Rakkauden ammattilaisia

11. Gorilla nimeltä Sauron tuurasi lauantaisin ilotyttöä Eirassa. Harva asiakas mitään huomasi, olivat ne sen verran jurrissa.

12. Suvi-Päivikki opetti rakastamista Rantasänkimäen iltalukiossa. Niin hän työstään aina sanoi; ottihan hän sentään maksunkin.

Aut(i)omiehiä

13. Ei Raimolla mitään riemukuplaa ollut. Jotenkin huvittava sentään. Jarruista oli turha puhua, mutta pelti kukki komeasti.

14. Niilo oli pökertyä onnesta voidessaan vääntää johtotähden Kallen kärrystä. Aamulla Niilon Lada tosin lepäsi sontakuorman alla.

Veli Holopainen

Eläimellistä menoa

15. Heti ensi vilkaisulla Mauno ihastui lehmän älykkäisiin silmiin. Ei sellaista paloa ihmisillä nähnyt, ei edes elokuvissa.

16. Immanuel oli pelkkä kapinen kapybara, mutta se ymmärsi jotain tosilemmen päälle: Kiltit eivät koskaan saaneet naarasta.

17. Tappajakana Turakainen ei helpolla talttunut. Se vei viisi miestä mukanaan kanojen helvettiin. Missä se sitten lieneekään.

Veli Holopainen

Tommi ja muita tuttuja

18. Matias oli hukannut ilmakitaransa jossain kahden ja kolmen promillen välillä. Ilman sitä hän tunsi itsensä ihan alastomaksi.

19. Konstaapelin kysellessä murhista Matias huomasi, että elämässä oli kumma epäjatkuvuuskohta siinä kohtaa missä viina oli loppunut.

20. Se ärsyttävä pikku rapina porraskäytävässä osoittautui Maunon äidiksi, vaikkakaan ei kovin selväksi sellaiseksi.

21. Vuosia harjoiteltuaan Manu pystyi vaivatta juomaan kaikki rahansa. Ongelmat alkoivat kun harrastus pyrki laajentumaan Marin kukkarolle.

22. Tissibaarissa kello kuusi Aku yritti vielä kuvitella toimintaa lavalle. Kun mieleen nousi vain äiti, oli armeliaampaa sammua.

23. Pertusta perinteinen ’perseet olalle’ oli paras. ’Viini, laulu ja naiset’ -reitti sisälsi niin monta tukalaa välivaihetta.

Loppu hyvin

24. Sinänsä nautinnollinen nortti tankkauksen päälle taisi olla huono idea. Mitä Maunosta löytyi mahtui lähikaupan muovikassiin.

25. Hilja antoi jonotusnumeronsa parkuvan lapsen äidille. Kukaan aulassa ei huomannut, kun hän lyyhistyi hajamielisesti hymyillen.

26. Matias makasi örkinkuselle haisevassa ambulanssissa ja oksensi. Oikeastaan hän ei olisi halunnut olla ainoa eloonjäänyt.

Veli Holopainen

This entry was posted in off topic, omat tuotokset. Bookmark the permalink.

2 vastausta artikkeliin: Off topic: Lyhyestä ei niin kaunis 8

  1. arua sanoo:

    Mä oon tykänny näistä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s