Anime jota emme nähneet

Maboroshi no Nagakutsushita no Pippi

(This article is also available in English)

JAPANILAISET tekivät 1970-luvun alussa paljon töitä valmistellessaan animesarjaa Peppi Pitkätossusta. Astrid Lindgren ei kuitenkaan antanut lupaa Isao Takahatan, Hayao Miyazakin ja Yoichi Kotaben hankkeelle.

Peppi

Vuosia ennen Studio Ghiblin perustamista, vuonna 1971, Hayao Miyazaki, Isao Takahata ja Yoichi Kotabe lähtivät Toei Animationilta ja siirtyivät Daikichiro Kusuben perustamaan yhtiöön nimeltä A Production. Siellä heidän oli tarkoitus ryhtyä tekemään animesarjaa Astrid Lindgrenin (1907-2002) Peppi Pitkätossu -kirjojen pohjalta.

Peppi oli tuttu Japanissakin, sillä Lindgrenin 1945-1948 kirjoittamat ensimmäiset Peppi-kirjat käännettiin Japaniksi 1964 alkaen. Japaniksi ilmestyivät muun muassa 長くつ下のピッピ (Nagakutsushita no Pippi, Peppi Pitkätossu), ピッピ 船に乗る (Pippi fune ni noru, Peppi aikoo merille) ja ピッピ 南の島へ (Pippi minami no shima he, Peppi Pitkätossu Etelämerellä).

Televisioanimen  työnimenä oli 長靴下のピッピ 世界一強い女の子 (Nagakutsushita no Pippi: sekai-ichi tsuyoi onna no ko, ”Peppi Pitkätossu, maailman vahvin tyttö”). Takahatan oli määrä ohjata sarja. Miyazaki teki kuvakäsikirjoitusta, ja Kotabe suunnitteli hahmoja.

Anime ei koskaan toteutunut, sillä Lindgrenin kanssa ei päästy sopimukseen tekijänoikeuksista. Varmaa syytä ei ole tiedossa, mutta mahdollisesti kirjailija epäili japanilaisten tuotannon etääntyvän liian kauaksi alkuperäisistä teoksista. Animaation mestareiksi kehittyvät miehet siirtyivät muihin hankkeisiin.

Peppi ja Herra Tossavainen nauttivat ruotsalaisia voileipiä puutarhassa.

PALJON valmistelussa syntynyttä aineistoa on onneksi säästetty jälkipolville. Nyt neljä vuosikymmentä myöhemmin tuota aineistoa esitellään Iwanami shotenin julkaisemassa kirjassa 幻の長靴下のピッピ (Maboroshi no Nagakutsushita no Pippi). Kirjan nimen voisi kääntää vaikkapa ”Peppi Pitkätossu josta ei tullut totta”.

Kirjaan on koottu parisataa kuvaa animesarjan hahmosuunnitelmista ja kuvakäsikirjoituksista. Lisäksi siinä on tekijöiden haastatteluja ja käsikirjoitustekstejä, joista tosin heikolla japanintaidollani ymmärsin valitettavan vähän.

Kirjasta päästiin sopimukseen Lindgrenin perikunnan kanssa samalla kun sovittiin Goro Miyazakin ohjaamasta Ronja Ryövärintytär -animesta (山賊の娘ローニャ, Sanzoku no musume Ronja). Kirjan tekijöiksi on merkitty Takahata, Miyazaki ja Kotabe. On siinä kyllä täytynyt olla mukana myös ainakin jonkinlainen toimittaja, haastattelija ja kuvatoimittaja.

Huvikumpu

MINÄ pidän japanilaisten Peppi-suunnitelmista. Niihin on nähty paljon vaivaa, ja niissä on paljon aitoa Peppi-henkeä. Parhaimmillaan Peppi muistuttaa aikuisia siitä, miten he ovat itsekin kerran olleet lapsia.

Kirjojen henkilöt näyttävät animen suunnitelmissa siltä mitä heidän itsekin kuvittelisin olevan. Peppi itse, naapurin lapset Tommi ja Annika, apina Herra Tossavainen, hevonen Pikku-Ukko, poliisit Kling ja Klang… Omiin kuvitelmiini vaikuttivat paljon Ingrid Vang Nymanin (1916-1959) kuvitukset Peppi-kirjoissa.

Jos suunnitelmat olisivat toteutuneet, animesta olisi varmaan tullut parempi kuin ruotsalais-kanadalaisena yhteistyönä 1990-luvulla tehty Peppi-animaatio. Clive A. Smithin ohjaamassa versiossahan itse Peppikin vaikuttaa teini-ikäiseltä, ja animaatiojälki on kovin rutiininomaista.

Poliisit Peppi-jahdissa.

HAHMOKUVIEN perusteella japanilaiset ovat ymmärtäneet Astrid Lindgrenin kirjoja selvästi paremmin kuin kanadalaiset. Lindgrenin tavoin he olivat valmiita puolustamaan lasten oikeutta elämäniloon – mikä ei Japaninkaan koulukurimuksessa liene mikään itsestäänselvyys.

Peppi on noin kymmenvuotias, riehakas ja hieman ilkikurinen mutta aina hyvää tarkoittava tyttö. Peppi on myös ikuinen optimisti. Hän hallitsee omaa elämäänsä, juttelee mukavia taivaassa asuvan äitinsä kanssa ja pärjää mainiosti aikuisten ahdasmielistä maailmaa vastaan.

Kieltämättä kuvakäsikirjoituksissa on myös kuvia, joita en osaa yhdistää Peppiin. Sellaisia ovat ainakin Gustav Gustavsonin vallihautojen ympäröimä linna ja metsässä kohdattava taianomainen kauris. Muistikuvani saattavat kuitenkin olla virheellisiä, sillä olen lukenut Peppi-kirjat yli 40 vuotta sitten.

Peppi, Tommi ja Annika ratsailla.

”ROKEHAN” (ロケハン) on wasei eigoa eli japanilaisten keksimää ”englantia”, ja se on lyhennetty sanoista ”location hunting”. Oikeampi englanninkielinen termi on location scouting, mikä tarkoittaa sopivien kuvauspaikkojen etsimistä elokuvaa tai televisiosarjaa varten.

Takahata, Miyazaki ja Kotabe tekivät 1971 rokehan-matkan Tukholmaan ja Gotlantiin löytääkseen sopivia maisemia animen tapahtumille. Miyazaki ihastui oitis Gotlannin Visbyhyn. Keskiaikainen hansakaupunki toi mieleen Grimmin ja Andersenin sadut, ja sen rakennukset olivat aivan omiaan Pepin kotikaupungille.

Ainakin minun silmääni syntyneet hahmotelmat näyttävät hyviltä. Ne voisivat hyvin olla vuosikymmenten takaisesta Ruotsista, hieman sadunomaisiksi muokkaantuneina.

Huvikummun pohjapiirros ja sisäkuvat ovat ehkä hieman keskieurooppalaisempia kuin mitä itse kuvittelisin, mutta mainioita. Monimuotoisuudessaan ja sokkeloisuudessaan ne tuovat kieltämättä mieleen myös Muumitalon.

Annika ja Tommi

PEPPI-ANIMEN suunnitelmat eivät sentään menneet aivan hukkaan. Niiden palasia löytyy Takahatan, Miyazakin ja Kotaben myöhemmästä tuotannosta.

Itse Pepin punatukkainen hahmo päätyi jo vuonna 1972 lähes sellaisenaan lyhyeen animaatioon Panda, Panda! (japaniksi パンダ コパンダ, englanniksi Panda! Go, Panda!). Sen päähenkilö on pieni tyttö nimeltä Mimiko, ja tämä Mimiko on kuin ilmetty Peppi Pitkätossu.

Takahata ohjasi 33-minuuttisen elokuvan, ja Miyazaki teki käsikirjoituksen. Seuraavana vuonna se sai vielä jatko-osan パンダ コパンダ 雨降りサー スの巻 (Panda kopanda: Amefuri saakasu no maki, The Rainy-Day Circus).

Kohtaus jossa Pepin oli määrä keinua korkealla Visbyn talojen yllä ilmaantui hieman muuntuneena Johanna Spyrin kirjaan perustuvaan animesarjaan アルプスの少女ハイジ (Arupusu no shōjo Haiji,  Heidi, Girl of the Alps). Viidenkymmenenkahden jakson mittainen anime esitettiin Japanissa vuonna 1974. Kotabe teki sarjan hahmosuunnittelun, Takahata ohjasi ja Miyazaki laati kuvakäsikirjoituksen.

Visbyn ja Tukholman maisemia saatiin nähdä Miyazakin ohjaamassa elokuvassa Kikin lähettipalvelu (魔女の宅急便, Majo no takkyūbin) vuonna 1989. Peppi-joukkueen vanhan rokehan-matkan tulokset olivat malleina Korikon merenrantakaupungille, johon noitatyttö Kiki lentää luudallaan aikuistumaan.