Kalligrafi muuttaa maalle

Satsuki Yoshino: Barakamon

Satsuki Yoshino: Barakamon

SATSUKI Yoshinon manga Barakamon on todellista hyvän tuulen sarjakuvaa. Kaupunkilaisen kalligrafin seikkailut syrjäisellä saarella nostavat väkisinkin iloisen virneen naamalle.

Barakamon (ばらかもん) tapahtuu tekijänsä lapsuusmaisemissa, Gotōn saaristossa. Mangan nimikin on paikallista japanin murretta. Se tarkoittaa suunnilleen ”reipas jätkä”.

Gotō (五島, ”viisi saarta”) on 140 saaren ja noin 70 000 asukkaan saariryhmä Japanin aivan läntisimmällä äärellä. Saaret sijaitsevat Japanin pääsaarista eteläisimmän, Kyūshūn, länsipuolella, noin sadan kilometrin päässä Nagasakin satamasta. Saarista suurin on runsaan 300 neliökilometrin laajuinen Fukuejima, jolla sijaitsee myös saarten lentokenttä.

Jos olen oikein ymmärtänyt, Gotōn murre on japanilaisittain vähän samankaltainen juttu kuin Rauman murre suomalaisittain; se on siis murteeseen vihkiytymättömälle lähes täysin käsittämätöntä.

Barakamon on ilmestynyt Square Enixin julkaisemassa Gekkan shōnen gangan -kuukausilehdessä helmikuusta 2009 alkaen. Japanissa siitä on koottu tähän mennessä kymmenen pokkaria, ja tarina jatkuu edelleen. Mangan pohjalta on tehty myös 12-jaksoinen anime, joka pyöri Japanissa alkusyksystä 2014.

Yen Press julkaisi vastikään ensimmäisen pokkarin englanniksi Krista ja Karie Shipleyn käännöksenä.

Satsuki Yoshino: Barakamon

”Myö tultii aattamaa”, sanoisi ehkä kyläläiseukko savoksi, jos Barakamon suomennettaisiin…

NUORI kalligrafi Seishuu Handa on niin kaupunkilainen kuin kaupunkilainen vain voi olla. Siitä huolimatta hän päätyy Nanatsutaken syrjäiseen maalaiskylään Gotōn saaristoon. Sinne käveleminen taksittomalta lentokentältä olisi vienyt enemmän kuin puoli päivää, ellei iäkäs maalaisisäntä olisi suosiollisesti poiminut poikaa traktorinsa peräkärryyn.

Oikeastaan kyse on sisäisestä maanpaosta. Vanhan japanilaisen tavan mukaanhan suvun tai yhteisön silmissä itsensä pahasti nolannut henkilö joutui karkotukseen syrjäseudulle, jolla kukaan ei häntä tuntenut. Tämän sai aikanaan kokea esimerkiksi taitelija Katsushika Hokusai.

Kalligrafikoulussa huipusti menestynyt ja siveltimen käytöstään ylen ylpeä Seishuu töppää koulutuksen viime metreillä. Hän erehtyy lyömään koulun johtajaa, joka arvostelee hänen kirjoitustaan liian oppikirjamaiseksi, suorastaan tylsäksi.

”Oletko koskaan edes yrittänyt ylittää keskinkertaisuuden muuria?” johtaja kehtaa kysyä Seishuulta, ja äkkipikaisen pojan nyrkki heilahtaa. Isä lähettää pojan kauas Nanatsutakeen ”selvittämään päätään”.

Satsuki Yoshino: Barakamon

Intohimo kalligrafiaan tuo nuorelle Seishuulle myös arvostusta.

SEISHUU vuokraa Nanatsutakesta hieman rähjäisen talon, jonka kyläpäällikkö väittää olevan autio. Aivan näin ei kuitenkaan ole, sillä talo on toiminut paikallisten lasten ”päämajana”. Siellä ovat pitäneet kortteeria alakouluikäinen Naru (jonka isoisä traktorikyytiä tarjonnut maamies sattumoisin on) sekä neljätoistavuotiaat Miwa ja Tamako.

Naru lyöttäytyy lähes väkisin Seishuun seuraan, vaikka poika kuinka yrittää tehdä selväksi haluavansa olla rauhassa. Vaikka poika lukitsee ovet ja tukkii vanerilevyillä seinien reiät, Naru ilmestyy hänen vierelleen kuin taiottuna. Niinpä mangasta tulee myös hieno variaatio teemasta ”nuori mies ja pieni tyttö”.

Eikä aikaakaan, kun muut kyläläiset tekevät saman. Tästä kyläläisille itsestään selvästä ystävällisyydestä nousee koko mangan lämmin ja hilpeä henki. Lukija saa nauraa vatsansa kipeäksi, kun Seishuu joutuu alistumaan ihmisten hyvyyden edessä. Pian hän oppii myös nauttimaan siitä.

Seishuun sinnikäs uppoutuminen kalligrafiaan tuo hänelle myös arvostusta kyläläisten silmissä. Seishuu joutuu pakosta mukaan kyläläisten vaatimattomiin iloihin, kuten kalastukseen pikku lammesta tai hurjaan mochinpyydystysleikkiin uuden kalastusaluksen vihkiäisissä.

Satsuki Yoshino: Barakamon

Seishuusta tulee melkein väkisin yksi kylän nuorista.

MANGAN kääntäjät ovat keksineet murteen suhteen aivan toimivan ratkaisun: Alkuperäisteoksen saaristolaismurre on korvattu Yhdysvaltojen eteläisten rannikoiden vanhaa englantia muistuttavalla murteella. Samalla on säilytetty kielen merellisyys.

Mangan lukujen nimet on pidetty gotōlaisessa muodossaan: Barakakodon (”pirtsakka lapsi”), Hitokkuruma (”yksipyöräinen”), Yosonmon (”kaupunkilainen”), Gouchou-gai no mushiko (”kyläpäällikön poika”)… Kääntäjät tosin vakuuttavat selityksissään, että mangan murre on alkuperäistekstissäkin nykyjapanilaisia lukijoita varten helpotettua.

Lukiessa tulee pakostakin pohtineeksi, miten Barakamon taipuisi suomen kielelle. Itse tietenkin näkisin mieluusti kyläläisten suussa itselleni kotoista savoa, mutta ehkä alkuperäisen merellisyyden säilyttämiseksi olisi paikallaan käyttää vaikkapa Turun tai Rauman seudun murretta.

Nuoren Seishuu Handan kasvutarina alkaa hienosti. Mangan edetessä hänestä epäilemättä tulee kunnon kyläläinen, ja ehkäpä myös entistä idearikkaampi kalligrafi.

This entry was posted in komediamanga, seinen, shounen and tagged . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s