Kuolemattomuus ei ole kivaa

Miura & Sakurai: Ajin – Demi-Human

KUOLEMATTOMUUS ei ole hyvää, kaunista eikä mukavaa. Ja kuolevaiset eivät suo kuolemattomille rahtustakaan armoa.

Tsuina Miuran käsikirjoittama ja Gamon Sakurain kuvittama manga Ajin – Demi-Human (亜人, Ajin, ”Ali-ihmiset”) on ilmestynyt Kodanshan good! Afternoon -lehdessä vuodesta 2012 alkaen. Japanissa sarjasta on tähän mennessä koottu viisi pokkaria.

Mangan ensimmäinen osa ilmestyi äskettäin paperilla englanniksi Verticalin kustantamana. Käännöksen on tehnyt Ko Ransom. Sarjaa julkaistaan englanniksi myös luku kerrallaan Crunchyrollin verkkopalvelussa.

Ensimmäinen pokkarillinen Ajinia on erittäin vetävää ja toimivaa tarinaa. Tähän mennessä lukemani perusteella voisin siis olla valmis suosittelemaan mangaa kaikille actionin, lievän kauhun ja fantasian ystäville.

Valitettavasti manga kuulemma heikkenee merkittävästi jatkossa, kun käsikirjoittaja luopuu leikistä, ja kuvittaja jatkaa tarinaa yksin. Jo toinen pokkari on Gamon Sakurain yksin tekemä.

Saman kohtalonhan ovat katkerasti kokeneet esimerkiksi René Goscinnyn käsikirjoittamat maineikkaat sarjat Goscinnyn kuoltua 1977. Asterix ja Lucky Luke ovat jatkuneet kuvittajan ja uusien käsikirjoittajien turvin, ja tulokset eivät ole olleet mairittelevia.

Kovin paljon tähän mangaan ei siis ilmeisesti kannata kiintyä.

Mangassa näytetään ihmisten rumuus.

IHMISEN suhde kuolemaan ja kuolemattomuuteen on varsin ymmärrettävästi yksi tieteis- ja fantasiakirjallisuudessa hyvin paljon käytetyistä aiheista. Kuoleman pelko ja väistämättömyys ovat sentään keskeisiä ihmisiä ajavia voimia.

Useimmiten osoittautuu, että kuolemattomuus herättää pelkoa ja vihaa, eikä se ole siunaukseksi kantajalleen. Jos on kuolematon, on parasta pysyä piilossa. Niin käy myös tällä kertaa.

En oikein tiedä, mitä sanaa mangan kuolemattomista olennoista pitäisi suomeksi käyttää. Japaniksi he ovat ajin (亜人), jonka voi kääntää ”ali-ihmiseksi”.

Sanan alussa olevaa kanji-merkkiä 亜 käytetään muun muassa sanoissa jotka tarkoittavat Aasiaa, järjestyksessä seuraavaa ja eliölajien alaryhmittelyjä sekä kemiassa sinkkiä ja hapokkeita. Merkki esiintyy myös useissa A-alkuisissa etunimissä, kuten Atsuko ja Ayako.

Englanninkielisessä käännöksessä on päädytty sanaan demi-human. Kun en parempaa keksinyt, päätin käyttää suomeksi tuota ”ali-ihmistä”, vaikka se ei ehkä tuo esiin kaikkia asiaan liittyviä vivahteita. Muita miettimiäni ja luultavasti huonompia vaihtoehtoja olisivat olleet esimerkiksi ”toiset” tai ”puoli-ihmiset”.

Eikä kuolemattomienkaan käytös ole kovin kaunista.

LUKIOLAISPOIKA Kei Nagai kävelee kesäloman kynnyksellä huolimattomasti kadun yli ja jää auton alle. Niillä vammoilla normaali ihminen olisi kuollut, mutta Kei nousee hetken kuluttua ylös tuskaisena ja hämmentyneenä. Hän onkin yksi kuolemattomista ali-ihmisistä.

Ali-ihmisistä on tiedetty vasta vähän aikaa. Ensimmäinen sellainen havaittiin Afrikassa 17 vuotta ennen mangan tapahtumia. Japanista tunnetaan ennestään kaksi ali-ihmistä. Koko maailmassa heitä tiedetään olevan ainakin neljäkymmentäkuusi.

Ei oikeastaan tiedetä, mitä ali-ihmiset ovat. Ei tiedetä edes sitä, ovatko he ali-ihmisiä syntymästä asti, vai muuttuvatko he ali-ihmisiksi kuoleman hetkellä. Joka tapauksessa kuolemattomuus tulee ilmi vasta tilanteessa jossa tavallisesti kuoltaisiin.

(Toiset?) ihmiset eivät pidä kuolemattomia ollenkaan ihmislajiin kuuluvina. He ovat muukalaisia, toisia, ali-ihmisiä. Maallikoille he ovat riistaa. Jos onnistuu pyydystämään ali-ihmisen, sillä voi tienata miljoonia hallitukselta – ja pimeillä markkinoilla ehkä vieläkin enemmän.

Viranomaisille ali-ihmiset ovat koe-eläimiä, jotka tapetaan yhä uudestaan ja uudestaan, toinen toistaan julmemmilla menetelmillä. Tavoitteena on saada selville kuolemattomuuden salaisuus. Valtiot ja tiedustelupalvelut jahtaavat ali-ihmisiä kilvan.

Mutta päähenkilöt ovat tyylipuhtaita shounen-poikia.

KUOLEMATTOMUUTENSA paljastuttua Kei Nagai joutuu kiivastahtiselle pakomatkalle. Viranomaiset tahtovat hänet hallintaansa, ja jokainen vastaantulija on potentiaalinen vangitsija.

Kumppanikseen Kei saa koulunsa hyljeksityn ”oudon” pojan Kain, jonka selviytymistaidot ovat yllättävällä tasolla. Hän saa myös apua odottamattomilta tahoilta, kuten hämärissä kulkevalta mustalta aaveelta.

Takaa-ajon myötä ali-ihmisten salaisuuksia alkaa paljastua. Heillä on kyky lamaannuttaa ihmisiä äänellään. He pystyvät myös jakaantumaan useiksi rinnakkaisiksi olennoiksi. Ja viranomaisten ja ali-ihmisten välillä on käynnissä sota, joka on paljon laajempi ja raaempi kuin mitä kukaan siviili osaa aavistaa.

Niin kuin moni onnistunut manga, Ajin liikkuu monien tyylilajien alueella. Se on shounen- ja seinen-mangan rajoilla, mutta iästään huolimatta päähenkilöt ovat puhtaita shounen-poikia piikkitukkaa myöten. Poikien keskinäisen yhteistyön teemakin on shounen-mangan perustaa: ystävistä huolehtiminen tiukimmissakin tilanteissa.

Samaan tapaan kuin Hajime Isayaman Attack on Titan, myös Ajin käyttää rajun väkivallan ja (tahallisen?) rumuuden kuvastoa, joka ei perus-shouneniin kuulu. Juonessa on aineksia poliittisesta trilleristä, action-mangasta ja kauhutarinoista.

Ehkä tekijät eivät ole tietoisesti pyrkineet jäljittelemään Attack on Titanin menestystä, mutta samoja menestyksen aineksia on ilmassa. On siis todella sääli, jos tämä manga tosiaan lässähtää.