Salahäät Tokiossa 2

T. Kalervo Keranto, Armi Kuusela ja tuomarit Vuorinen ja Ainamo.

T. Kalervo Keranto, Armi Kuusela ja tuomarit Vuorinen ja Ainamo.

KAUNOTAR katoaa Kaukoitään on hauska mutta ajoittain myös katkera tilitys tuhoon tuomitusta matkasta maailman ympäri yhdessä nuoren Miss Universumin kanssa.

Maisteri (myöhemmin kauppaneuvos) T. Kalervo Kerannon (1923-1997) vuonna 1954 julkaistu kirja Kaunotar katoaa Kaukoitään on tavallaan eräänlainen vastine. Keranto kertoo halunneensa tuoda julki oman näkökulmansa, koska hän koki joutuneensa suomalaisen lehdistön missikirjoittelussa varsin epäedulliseen valoon.

Armi Kuusela-Hilarion ja hänen aviomiehensä Virgilio ”Gil” Hilarion myöhemmin samana vuonna valmistunut kirja Yli kaikkien rajojen oli puolestaan tavallaan vastine Kerannon kirjalle. Armin kirjoittaman mukaan se ”oli meitä kohtaan epäystävällinen kirja”.

Tuosta Kuuselan ja Hilarion kirjasta kirjoittelin blogissani kolmisen vuotta sitten. Nyt sattuma toi myös Kerannon kirjan käsiini kuopiolaisella kirpputorilla, kokonaisen euron hinnalla. Oikeastaan tämän kuuluisi siis olla kaksiosaisen blogiartikkelin ensimmäinen osa, ja edellisen osan sen jälkimmäinen osa.

Kaunotar katoaa Kaukoitään on muuten varsin runsaasti kuvitettu. 340-sivuisessa kirjassa on mukana yli 180 valokuvaa kauneuskilpailuista ja maailmanympärimatkan varrelta sekä muutamia piirroksia.

17-VUOTIAS Armi Kuusela kruunattiin Suomen Neidoksi 24. toukokuuta 1952. Kesäkuussa Kuusela vielä voitti Kalifornian Long Beachissä järjestetyn Miss Universum -kisan. Suomalaisten riemulla ei ollut rajoja. Kuuselan vastaanotto jo ensimmäisten omien olympialaistenkin vuoksi hullaantuneessa kotimaassa oli upea.

T. Kalervo Keranto päätyi Miss Universumin maailmanympärimatkan manageriksi sattumien kautta. Helsingin olympiakisoissa 1952 Keranto toimi Filippiinien joukkueen yhteyshenkilönä, olympia-attaseana, jonka tehtävänä oli ”asettaa paikallistuntemuksensa nimikkojoukkueensa käytettäväksi” ja kaikin puolin huolehtia joukkueen hyvinvoinnista.

Filippiinien joukkueeseen kuului kolmisenkymmentä urheilijaa ja valmentajaa sekä kymmenkunta ”sangen huomattavassa yhteiskunnallisessa asemassa olevaa filipinoa”. Eräässä lounastilaisuudessa yksi johtohenkilöistä heitti ajatuksen, että hehän voisivat kutsua Miss Universumin vieraaksi Filippiinien historian ensimmäisille kansainvälisille messuille helmi-maaliskussa.

Ajatus Filippiineille lähdöstä sai hyvin vaivalloisesti tuulta alleen. Tarvittiin monipolviset neuvottelut lakimiestenkin kanssa. Lopulta ideasta kuitenkin muotoutui maailmanympärimatka, josta Filippiineillä viivyttäisiin kolmisen viikkoa. Matkan manageriksi nimettiin Keranto, mies joka joutuisi hoitamaan kaikki ikävät ja vaivalloiset yksityiskohdat. Armi Kuuselan esiliinaksi lähtisi matkaan hänen sisarensa Irma.

”Olimme noudattaneet tarkasti sitä alkuperäistä periaatetta, että matka pysytettäisiin arvokkaalla tasolla ja tavanomaisen kauneuskuningatarkeveyden yläpuolella.” Tavoitteena oli ”pyrkiä virittämään sitä kohtaan maailmallakin samanlaista ihanteellista mielialaa ja ilmapiiriä, minkä Suomen kansan puhdas sydän oli sen ympärille kotimaassa jo luonut”.

ALUSTA asti matkaa varjostivat sopimuskiistat ennen kaikkea matkaa koskevasta lehdistöjulkisuudesta. Managerin ominaisuudessa Keranto myi matkakuvaukset yksinoikeudella Uudelle Kuvalehdelle. Armi puolestaan myi matkan Kerannon tietämättä Seuralle, ilmeisesti painostuksen kohteeksi jouduttuaan. Lehtien kilpa äityi veriseksi.

Helmikuussa 1953 matkalaiset kuitenkin pääsivät ilmaan pyryisestä Helsingistä. Matka alkoi lennolla Tukholman kautta Düsseldorfiin, josta jatkettiin autolla Kölniin, jossa luonnollisesti tutustuttiin kölninvesitehtaaseen. Sieltä jatkettiin maitse Frankfurtin messuille ja lennolla Roomaan.

Koko matkan varrelle Keranto oli sopinut erilaisia kaupallisia edustustilaisuuksia, joilla matka oli tarkoitus pääosin rahoittaa. Näistä hän sai melkoisen päänvaivan, koska niin matkareitti kuin aikataulukin muuttuili koko ajan Armin ja Irman toiveiden mukaan. Kerannon mukaan Kuusela ei välittänyt rahasta – kunhan sitä oli.

Lopulta kuitenkin päästiin Napolin, Tel-avivin, Karachin, New Delhin, Bombayn ja Kalkutan kautta Filippiinien pääkaupunkiin Manilaan. Kaikista pikku hankaluuksista huolimatta matkan ”esifilippiiniläinen” vaihe sujui suhteellisen hyvin.

SITTEN Filippiineillä alkoi tapahtua. Eräissä kutsuissa Kuusela halusi tanssia filippiiniläisen nuorukaisen kanssa. Kavaljeeriksi löytyi komea ja rikas Virgilio Hilario. Tuon kohtaamisen myötä Kerannon matkasuunnitelmat arvokkaan edustamisen jatkumisesta Havaijilla ja Yhdysvalloissa valuivat hiekkaan.

On ehkä hieman yllättävää, että Kerannon ja Kuusela-Hilarion kuvaukset matkan seuraavista vaiheista Hongkongin kautta Japaniin ja nuoren parin avioitumisesta Tokiossa ovat lähes pienintä yksityiskohtaa myöten samanlaisia. Niitä ei kannata tässä toistaa, koska ne voi lukea aiemmasta blogiartikkelistani.

Sävyero on tietenkin havaittavissa. Kuusela-Hilario kuvasi Kerannon yrittäneen estää häät hankkimalla paikalle Suomen pääkonsulin ja paavin nuntiuksen, jotka molemmat pitivät liittoa laittomana. Nuoret saivat kuitenkin tahtonsa läpi Japanin lainsäädännön turvin.

Keranto kuvaa puolestaan yrittäneensä ensisijaisesti hillitä äkkipikaista toimintaa: ”Ilmaisin tytöille vahvan epäilykseni siitä, onko nyt aivan viisasta ottaa suin päin tällaista askelta, kun se yhtä hyvin ja paremminkin voitaisiin suorittaa rauhallisessa ja kunniallisessa järjestyksessä.”

Keranto oli mielestään ensisijaisesti huolissaan paitsi nuorten onnesta myös heidän maineestaan julkisuudessa. Pieni rasismin pilkahduskin on kuitenkin näkyvissä: ”Eri rotuisten välinen liitto olisi niin uskalias yritys, että sitä todella sietäisi muutama aika tuumia.”

JAPANISTA Kerannolla ei ollut pelkästään hyvää kerrottavaa, vaikka maaseutu olikin kaunista ja kirsikkapuut ihania. Ehkä osaltaan kirjoittajan tunnelman ankeuteen vaikutti se, että ”tytöt” karkasivat suureksi osaksi aikaa Kerannon seurueesta maaseudulle yhdessä Gil Hilarion kanssa.

Yksi harvoista virallisista osuuksista Japanissa oli suomalaista selluloosaa myyneen herra Yamamoton järjestämä geisha-ilta ja teeseremonia. Vaikka kirjoittaja tunnustikin että geishan eli ”taiteellisen henkilön” osaaminen on laaja, hän epäili että pohjimmaltaan geishat ovat prostituoituja.

Yleiskuva Tokiosta oli sekava. ”Monumentaalista keskustaa lukuunottamatta Tokion rakennustyyli yleensä on luvalla sanoen sotkuista ja rähjäistä. Kaupunki tuhoutui melko perusteellisesti sodassa. Mutta jostakin käsittämättömästä syystä uudisrakennelmat on pitänyt kiirehtiä saattamaan samaan hökkelimäisyyteen ja epäjärjestykseen, mikä niitä arvattavasti aikaisemminkin on leimannut.”

”Jotta perille löytäminen kaupungissa olisi täysin mahdotonta, on kadut varmuuden vuoksi jätetty ilman nimiä, puhumattakaan numeroista.” Etenkin kun päälle päätteeksi kaikki kirjoitus oli japanilaisin merkein piirrettyä. ”Japanilaiset pitävät muuten visusti kiinni omasta kielestään – samoin kuin kulttuuristaan.”

”Japanissa on kaikkialla tungos.” ”Huippuesimerkistä kävi vappu, joka sattui oleskelumme ajaksi. Kommunistien mielenosoituskulkueissa laskettiin olleen puolisen miljoonaa osanottajaa.” Levottomuuksien pelossa ulkomaalaisia ulkomaalaisia varoitettiin lehdissäkin pysyttelemään vappuna sisällä.

Keranto oli myös huolissaan siitä, että amerikkalaisten sotilaiden myötä Japaniin on tullut paljon amerikkalais-japanilaisia liittoja. ”Asia on kauaskantoisempi kuin luullaankaan. Tuhansien sodanjälkeisten sekarotuisten lasten kolutus on ehtinyt jo nyt tulla ajankohtaiseksi ja hyvin vaikeaksi ongelmaksi. Heitä nimittäin eivät tahdo hyväksyä enempää valkoiset kuin keltaisetkaan koulut. Eivätkä ihmisetkään.”

ARMI ja Irma lensivät vielä yhdessä Kerannon kanssa Havaijille, mutta mitään julkista ohjelmaa ei enää järjestetty. Gil Hilario saapui myös Havaijille noutamaan morsiantaan, ja ankaran rahariidan jälkeen nuorten ja Kerannon tiet erkanivat. Armista tuli kotirouva Filippiineillä, Keranto sai jatkaa ylvääksi suunnitellun maailmanympärimatkan rippeitä yksinään miten taisi.

Keranto oli erinomainen ja hauska kirjoittaja. Niinpä hänen tekstiään on ilo lukea. Armi Kuuselasta syntyvä kuva on kuitenkin paikoin aika kielteinen. Minkä verran siitä on totta ja miten paljon hankalien henkilösuhteiden synnyttämää katkeruutta, sitä en minä pysty arvioimaan. Kirjan arvioinnissa on muistettava sekin, että Kerannon tuon matkan eteen tekemästä valtavasta työmäärästä suuri osa meni hukkaan.

Keranto selitti sentään asiaa parhain päin. Nuori koulutyttö yksinkertaisesti joutui liian kovan paineen alaiseksi. Matkan saattaminen alun perin suunniteltuun onnelliseen päätökseen olisi vaatinut sellaista persoonallisuutta ja viisautta, jota ei riittänyt Armilla eikä Irmalla, mutta ei liioin managerillakaan.

Keranto opasti kokemuksesta myös kauneuskilpailujen vastaisia järjestäjiä: ”Pidettäköön siis kauneuskilpailuja, miksei, mutta ne on syytä pysyttää … myös omassa arvoluokassaan, rattoisana ajanvieteohjelmana, hupaisana kauneuden palvontana. On uhkarohkata antaa niille järin juhlallista kansallista ja isänmaallista tai muuta aatteellista merkitystä.”

T. Kalervo Kerannon maailmanympärimatka kesti 109 päivää. Se oli siis melkein kuukauden pidempi kuin Jules Vernen luoman Phileas Foggin kahdeksan vuosikymmentä aikaisempi maineikas matka Maailman ympäri 80 päivässä (Le tour du monde en quatre-vingts jours, 1872).

Entä olisiko Keranto ryhtynyt moiseen hankkeeseen uudestaan? ”Kyllä. Jos saisin itse päättää, lähtisin uudestaan samanlaiselle matkalle. Yksin.”

(Artikkelia on hieman laajennettu 4.8.2015.)

This entry was posted in suomalaiset Japanissa and tagged , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s