Uusia alkuja

Shigeru Mizuki: Showa 1944-1953 - A History of Japan

Shigeru Mizuki: Showa 1944-1953 – A History of Japan

MAAILMANPALON surkea päätös on käännekohta sekä Shigeru Mizukin henkilökohtaisessa elämässä että koko Japanin keisarikunnan historiassa.

Shigeru Mizukin (1922- ) Japanin historia jatkuu kolmannessa muhkeassa osassa Showa 1944-1953 – A History of Japan, jonka tapahtumat sijoittuvat pääosin vuosille 1944-1953. Drawn & Quarterlyn englanninkielinen julkaisu on edelleen Zack Davissonin laadukasta käännöstyötä. Kaksi edellistä osaa on esitelty aiemmin tässä blogissa.

Mizukin Japanin historian kolmannella osalla on paljon yhteistä aineistoa aiemmin käännetyn mangan Onward Towards Our Noble Deaths kanssa. Tuo teos keskittyi sotatapahtumiin, joissa Mizuki oli itse mukana.

Meidän toisen maailmansodan osana tuntemamme Tyynenmeren sota ja jo pidempään jatkunut Japanin ja Kiinan välinen sota lähestyivät loppuaan. Valtavista miestappioista, inhimillisistä kärsimyksistä ja aineellisista tuhoista huolimatta Japanin oli lähes mahdotonta hyväksyä häviötään.

Mieluummin uhrattiin vaikka koko seitsenmiljoonainen armeija. Tämän ”jalon kuoleman” aatteen hedelmiä olivat esimerkiksi kamikaze-lentäjät, jotka pommit mukanaan syöksyivät itsetuhoon päin yhdysvaltalaisia laivoja. Myös Tyynenmeren saarilla taistelevien joukkojen odotettiin mieluummin kuolevan kuin antautuvan tai jäävän vangeiksi.

Vasta Hiroshiman ja Nagasakin atomipommi elokuussa 1945 pakottivat Japanin antautumaan. Keisari Hirohito (eli Showa) kehotti historian ensimmäisessä radiopuheessaan japanilaisia ”sietämään sietämättömän”. Useat sodan johtajat tekivät itsemurhan. Keisari laskeutui jumalallisesta asemastaan pelkäksi ihmiseksi ja valtakunnan keulakuvaksi.

Japanista tuli liittoutuneiden miehittämä maa, jota käytännössä johti yhdysvaltalainen kenraali Douglas MacArthur. Kenraali uudisti ankaralla kädellä Japanin perustuslakia, hallintoa, teollisuutta, koulujärjestelmää… Tuli uusia vapauksia, mutta myös uusia rajoituksia. Samalla miehittäjät tulivat kylväneiksi siemenet, jotka lopulta johtivat Japanin nousuun sodanjälkeisestä alhosta yhdeksi maailman johtavista teollisuusvaltioista.

Jumalallinen keisari muuttui tavalliseksi ihmiseksi.

Jumalallinen keisari muuttui tavalliseksi ihmiseksi.

NUORI Shigeru Mizuki – tai oikeastaan silloin vielä Shigeru Mura – taisteli maajoukoissa nykyisen Papua-Uuden-Guinean alueella, lähellä Rabaulia. Hän menetti vasemman kätensä, joka tulehtui pahoin. Hän kärsi myös jatkuvasti malariasta.

Kuten Frederik L. Schodt kuvaa kolmannen osa esipuheessa, Mizuki oli ”poikkeuksellisen sopimaton sotilaaksi”. ”Se että hän jäi henkiin todistaa hänen rautaista fyysistä kuntoaan, hänen kiihkeää uteliaisuuttaan ympäristöään kohtaan, hänen kykyään kommunikoida paikallisten kulttuurien kanssa, hänen valtavaa nälkäänsä niin ruokaa kuin elämääkin kohtaan, sekä sarjaa ihmeitä.”

Mizuki sai armeijassa aina surkeimmat tehtävät, käymälöiden tyhjennyksestä vedenhakumatkoihin pommeja väistellen. Esimiehet röykyttivät häntä järkyttävillä tavoilla. Vasta myöhemmin Mizuki oivalsi, että esimiehet saivat samanlaisen kohtelun ylemmiltään. Joukko-osastonsa ainoana henkiin jääminenkin oli suorastaan rikos – olisi pitänyt ”jalosti kuolla”.

Vaikka se oli japanilaisilta sotilailta ehdottomasti kiellettyä, Mizuki ystävystyi saaren paikallisten asukkaiden kanssa. Tämä ystävyys toi hänelle muun muassa ruokaa tilanteissa joissa hän olisi muuten lopullisesti nääntynyt nälkään ja tauteihin.

Myös Mizukille rakkaat japanilaisen kansanperinteen mysteeriolennot, youkait, puuttuivat tapahtumien kulkuun. Salaperäinen nurikabe pysäytti hänet viidakossa juuri ennen kuin hän olisi pudonnut kallionkielekkeeltä kuolemaansa. Mizuki alkoi miettiä, että lapsuuden tarinoista tuttuja youkaita täytyy olla muuallakin kuin Japanissa.

Lopulta maaliskuussa 1947 Mizuki pääsi palaamaan kotiseudulle joten kuten sairauksistaan toipuneena. Mutta työtä tai rahaa ei ollut. Oli vain tuhoutuneita kaupunkeja ja miljoonia elämän syrjässä kiinni roikkuvia siviilejä ja entisiä sotilaita.

Nuori Shigeru menetti pommituksessa vasemman kätensä.

Nuori Shigeru menetti pommituksessa vasemman kätensä.

SODASSA Mizuki sai kiitosta esimieheltä vain yhden ainoan kerran. Kiitoksen sanat tulivat siitä, kun hän piirsi päällikölle uudet hanafuda-kortit. Silloin siis jo orasti mangataiteilijan taitoja.

Sodan jälkeen Mizuki yritti tienata leipäänsä muun muassa mustan pörssin riisikauppiaana ja  ilman lupaa toimivan kalakaupan pitäjänä. Riisin ostomatka päätyi surkeasti lompakon katoamiseen. Mizuki joutui myymään takkinsa päästäkseen kotiin. Pahoin velkainen kalakauppakin piti myydä. Monta muutakin hanttihommaa meni mynkään.

Sitten yhtäkkiä tuleva elämä alkoi häämöttää. Mizuki luki lehdestä Muzashinon taidekoulusta, ja hakeutui sinne oppilaaksi. Ruokaa opiskelija tienasi muun muassa värjärin apulaisena ja polkupyörätaksin kuljettajana.

Isän avustuksella Mizuki onnistui perustamaa vuokrahuoneiston, ja satumalta sen ensimmäinen vuokralainen oli kamishibai-taiteilija. Mizuki innostui, vuokralainen neuvoi yhteyshenkilön, ja yhtäkkiä Mizuki oli saanut pestin kamishibai-teatterin kuvalaattojen maalarina. Palkka oli surkea, mutta kuitenkin.

Pian Mizuki tapasi myös maineikkaan kamishibai-esittäjän Katsumaru Suzukin. Kun Suzuki sai kuulla että nuorukainen asui Mizuki-kadulla, hän päätti sen tulokkaan taiteilijanimeksi. Nimi tarttu, ja niin Shigeru Murasta tuli Shigeru Mizuki. Suzuki ohjasi Mizukin kuuluisan kamishibai-taiteilijan Koji Katan oppiin, ja sitä ura urkeni.

Kamishibai-tauluihin syntyivät Mizukin maineikkaimmat hahmot, kuten Kitaro, Terebi-kun ja Nekomusume. Kamishibain kukoistuskausi jäi lyhyeksi, mutta samat hahmot saivat myöhemmin uuden elämän mangan muodossa. Vuonna 1957 Mizuki päätti lähteä Tokioon, mukanaan vain kynät ja maalit.

Nurikabe pelastaa Shigerun viidakossa.

Nurikabe pelastaa Shigerun viidakossa.

MAAILMANSODAN lähestyessä loppuaan Shigeru Mizukin sotakuvasto muuttuu yhä synkemmäksi ja verisemmäksi. Hän ei kavahda näyttää pommeja, ruumiskasoja, raunioita ja kosteassa viidakossa tauteihin nääntyviä ihmisiä. Mizukin Showa-sarja onkin yksi todenmakuisimmista sotasarjakuvista mitä on koskaan tehty, ja todentuntu tekee siitä myös sodanvastaisen – ilman saarnaamista.

Mizukin on täytynyt tehdä sarjaa varten valtava määrä tutkimustyötä. Niin jättiläismäinen kokonaisuus Tyynenmeren ja Kiinan-Japanin-sota ovat. Ja niin tarkasti Mizukilla on järjestyksessä jokainen taistelu, poliittinen muutos, vuosiluku ja päivämäärä. Monet kuvista on piirretty autenttisten valokuvien pohjalta.

Sotatapahtumien todellisuuden vastapainona on rinnalla kulkeva Mizukin henkilökohtaisen historia. Se on piirretty aivan toisenlaiseen kevyeen tyyliin. Omat kärsimyksensä Mizuki raportoi tarkkaan, mutta hän suhtautuu niihin karulla ja hirtehisellä huumorilla. Ehkä niitä ei olisi muuten mahdollista kestääkään.

Kahden täysin erilaisen tyylinsä vuoksi Mizukin Japanin historia voi olla haasteellista luettavaa. Edelleen olen kuitenkin sitä mieltä, että jos haluaa lukea elämässään vain yhden sarjakuvan, se voisi hyvin olla tämä.

Nyt 93-vuotiaana Shigeru Mizuki piirtää edelleen. Kuten Mizukin henkilökohtaisesti tunteva Frederik L. Schodt toteaa, Mizuki henkii auraa, että ”hän on nähnyt asioita joita muut eivät ole nähneet – sekä tästä maailmasta että tuonpuoleisesta”.

This entry was posted in elämäkertamanga, gekiga, Japanin historia, mangan historia and tagged , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s