Off topic: Lyhyestä ei niin kaunis 11

kesakullero

TARJOTAANPA taas pieni kokoelma kirjoittelemiani twitternovelleja, lyhyitä kuvittellisia katkelmia ihmiselämästä.

Twitternovellihan tarkoittaa lyhyttä tarinaa, jonka pitää mahtua 140 merkkiin eli yhden twiitin mittaan. Mittansa vuoksi se jättää aika paljon lukijan mielikuvituksen varaan.

Aikaisempia novellejani löytää halutessaan tämän blogin Omat tuotokset -kategoriasta. Kaikki tämänkertaisetkin tarinat on jo aiemmin julkaistu Facebookissa ja/tai Twitterissä.

Eläimellistä menoa

1. Karhu mulkoili Ernoa epävarmana. Syötäväksi haisi pahalle, naitavaksi oli ruma. Kelkaksi vaaran syrjälle voisi kelvata.

2. Ernon kantapaikan gorillat olivat kirjaimellisesti sitä. Eläintarhan naapurissa portimo piti viisaana päästää ne jonon ohi.

3. Vaikka kalenteri näytti kahdeksaakymppiä ja vaaka toistasataa, poliisin nähdessään Erno paineli kuusikkoon kuin nuori hirvi.

4. Kyllä Zlgrb tiesi, että joillakin planeetoilla vouhkattiin älyllisestä elämästä. Mutta älytön elämä oli paljon hauskempaa.

 

Viisaiden juomaa

5. Tango ja sangollinen mangoboolia ajoivat langon tankojuoppouteen. Muori ohjasi hangolla kankean langon taas kaidalle tielle.

6. Kuohuviiniaamiaisen jälkeen Niilon mielikuvitus lähti laukkaamaan uusia polkuja. Jopa tapa jolla Noora nyrpisti oli ihana.

rata

Pettymysten tie

7. Maitokärryn renkaat lenkuttivat, kun Taimi ponnisteli kuormineen tien varteen. Hän ehti juuri nähdä meijeriauton perävalot.

8. Kuusitoista pitkää vuotta Juhani oli jonottanut onnettaren portilla. Kun hän viimein pääsi sisään, tarjoilu oli jo lopetettu.

9. Juhani ehti turvallisesti kävellä kaksi kilometriä siltaa Hailuotoon, ennen kuin toiveajattelun uskomaton voima ehtyi.

10. Pojat eivät uskoneet, kun Juhani väitti että jää Lastukosken alla kestää vielä. Oikeassahan pojat olivat.

Maiset murheet

11. Känsäkourin Kauko tarttui todellisuuden reunaan, väänsi kunnes se näytti mieleiseltä. Yksinkertainen oli parempi kuin tosi.

12. Ennen kuutta Kauko maalasi naapurin aidan. Naapuri ei ehkä pitänyt kuvasta, oli näet seitsemältä haulikon kanssa ovella.

13. Vaikka vihloi vihaisesti, Kauko ei uskaltanut hammaslääkäriin. Karieshan se oli joka piti purukaluston rippeet kasassa.

14. Irene oli Kaukon ehdoton suosikkivanhapiika. Ihana ihminen ja paras mahdollinen ystävä, kunnes yritti tuppautua vaimoksi.

kuusi

Melkein kuin sadussa

15. Noita kirosi parikin kertaa, kun omena päätyi vahingossa Jörön lautaselle. Eihän se vanhan juopon vatsassa edes kutittanut.

16. Raimon tyttöystävä oli kieltämättä zombi. Mutta jos ihan rehellisesti sanotaan, niin kuka muu muka olisi alkanut Raimoa?

17. Sininen pikkumies pujahti viemärinkannen rakoon ennen kuin Raimo ehti kunnolla nähdä. Raimo syytti liki tyhjää viskilestiä.

Tosirakkautta

18. Tero rakastui kerrasta. Isä intti, että sukupuolella oli merkitystä, mutta onnekseen Tero oli kyllin heikko pitämään päänsä.

19. Herkko luuli joutuvansa menemään pappilan kautta, mutta Hilma tähtäsikin suoraan heinälatoon. Hilma oli pirun kova työihminen.

20. Heinäkuun hämärässä Hilma oli ihan varma, että rakastuminen on syntiä. Pakkohan sen oli olla, koska se tuntui niin hyvältä.

21. Herkko tunsi perhoset vatsassaan, tai ehkäpä villihevoset. Kosimus ei mennyt ihan putkeen, mutta onneksi Hilman pokka piti.

portaat

Jäähyväiset armaalle

22. Oulun asemalla Stella lähetti itseään isomman matkalaukun siskolle Posiolle. Sisko saisi kuopata Jaakon peräpellon multiin.

23. Kosteutta silmäkulmassaan Maisa tuijotti hetken Maunon perävaloja. Sitten hän tähtäsi huolella ja tyhjensi molemmat piiput.

24. Kuten sovittu, Mari sekoitti arsenikin Matiaksen viskiin. Kun tuska kasvoi sietämättömäksi, oli helppo lähteä rakastettuna.

25. Erkka lepäsi kylmiössä varpaassa lappu ”Saatana jätkä tälleen jätät”. Tiina sen ripusti, eikä patologi ilennyt pois ottaa.

Kategoria(t): off topic, omat tuotokset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.