Uhka pohjoisesta

VUODEN 2017 kanji-merkki on 北 (kita/hoku) eli ”pohjoinen”. Eniten valintaan vaikutti Pohjois-Korean (北朝鮮 – Kita chosen) ydinaseen aiheuttama uhka niin Japanille kuin koko maailmallekin.

Oikeastaan suurin osa vuoden kanjin kärkiehdokkaista liittyy tavalla tai toisella Pohjois-Korean tilanteeseen. Joukossa on merkkejä jotka tarkoittavat politiikkaa, huonoa, moraalia ja väkivaltaa. Neljänneksi sijoittunut 核 (kaku) esiintyy esimerkiksi sanassa 核兵器 (kakuheiki) eli ydinase.

Pohjois-Korean ydinasekokeiden lisäksi syinä pohjoisen valintaan vuotta parhaiten kuvaavaksi merkiksi mainittiin Japanin pohjoisosien rankkasateet sekä pohjoisimman pääsaaren Hokkaidon huono perunasato.

VUODEN kanjimerkki (kotoshi no kanji) valitaan aina loppuvuodesta avoimessa äänestyksessä. Sen organisoi Japanin kielikokeita järjestävä säätiö Zaidan houjin Nihon kanji nouryoku kentei kyoukai (Japanese Kanji Proficiency Society).

Tänä vuonna ääniä annettiin kaikkiaan 153 594 kappaletta. 北 sai äänestyksessä 7104 ääntä eli 4,62 prosenttia annetuista äänistä. Tässä kymmenen kärki:

1. 北 (kita / hoku) pohjoinen
2. 政 (sei, shou / matsurigoto) politiikka, hallinto
3. 不 (fu / zu) epä-, huono (jokin)
4. 核 (kaku) ydin
5. 新 (atarashii / shin) uusi
6. 選 (sen / erabu) valita, vaali
7. 乱 (ran / midareru) kapina, mullistus, sota
8. 変 (hen / kawaru) outo, muuttua
9. 倫 (rin / michi) moraali
10. 暴 (abaku / bou) purkaus, väkivalta

Aikaisempina vuosina vuoden kanji-merkiksi on valittu nämä:

1995 震 (shin / furuu) järistys
1996 食 (shoku / taberu) ruoka) syödä
1997 倒 (tou / taoreru) luhistua) kaataa
1998 毒 (doku) myrkky
1999 末 (matsu / sue) loppu
2000 金 (kin, kon / kane, kana) kulta
2001 戦 (sen /tatakau) sota, taistella
2002 帰 (ki / kaeru) paluu, palata
2003 虎 (ko / tora) tiikeri
2004 災 (sai / wazawai) katastrofi
2005 愛 (ai / itoshii) rakkaus
2006 命 (mei / inochi) elämä
2007 偽 (gi / nise) petos, väärennös
2008 変 (hen / kawari) muutos
2009 新 (shin / atarashii) uusi
2010 暑 (sho / atsui) kuuma
2011 絆 (han, ban / kizuna, hodasu) riippuvuus, kiinnittyminen
2012 金 (kin, kon / kane, kana) kulta
2013 輪 (rin / wa) pyörä, rengas
2014 熱 (netsu /atsui) kuuma, kuumuus
2015 安 (an / yasui) rauha, tyyni, rentoutunut, halpa, matala
2016 金 (kin, kon / kane, kana) kulta

Mainokset
Kategoria(t): japanin kieli. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s