Mitä Kuolema tekee työkseen?

TÄHÄN ovat koottuina #twitternovellit pienen olennon ja Kuoleman viimeisistä yhteisistä seikkailuista.

PIENI olento keräsi huumaavan tuoksuisia yökukkia ja laittoi ne päänsä alle. Se näki unta humisevista kuusista, solisevista puroista ja sydänkesän hillittömästä elämän runsaudesta.

Pieni olento joutui käymään purolla juomassa, sillä kalliolla ei ollut vettä. Joka kerta se muisti kaadetut kuuset, ja se teki kipeää sydänalassa. Horsmat ja angervot olivat sentään nousseet kätkemään rujointa risukkoa.

* * *

Pieni olento rellotti riippakoivun varjossa. Kallion kyljeltä levisi katajan ja metsäruusun tuoksu. Kärpäsetkin olivat pysähtyneet iltapäivän paahteessa.

Kallion alla oli kapea luola, jossa asusti kyyperhe. Käärmeet olivat hyvissä väleissä pienen olennon kanssa, mutta molemmin puolin pidettiin vähän turvaetäisyyttä.

Lapiosarvinen hirviuros pysähtyi kallion laelle. Muut hirvet ylittivät kallion reunaa myöten. Pieni olento katseli ällistyneenä. Ollapa noin suuri, niin ei koskaan tarvitsisi pelätä. Hirvi säpsähti liikkeelle, kun kaukaa kuului koiran haukku.

Heinäsirkka siritti vielä hetken kissankäpälien keskellä. Pieni olento kuuli sen vain hämärästi. Kaikki kallion väki torkkui helteessä. Kuolemakin ripusti viittansa viikatteeseen ja sai varjon päiväunille.

Kivi oli vielä lämmintä. Pieni olento istui kallion laella ja naposteli hirvenjäkäliä. Se ei malttanut asettua nukkumaan, sillä auringonlasku oli tavattoman kaunis.

Pieni olento heräsi aamuviileään. Se oli nukahtanut omituiseen asentoon kallion laelle. Sisilisko tuijotti ihan likeltä mutta säntäsi pakoon, kun pieni olento alkoi oikoa kolottavia koipiaan.

* * *

Kuistilla oli kuuma. Kimalaiset pörräsivät pimpinellaruusuissa. Kuolema kaatoi sekoitettua viiniä pitkään lasiin ja lisäsi kolme jääpalaa. Nyt oli aika levätä, sillä helleiltoina oli aina paljon asiakkaita.

Pieni olento ei oikeastaan tiennyt, mitä Kuolema teki työkseen, sillä se ei juuri puhellut tekemisistään. Paljon työtä se teki, raskaista huokauksista päätellen joskus liikaakin. Ennen kaikkea se oli loputtoman lempeä ystävä.

* * *

Kuolema sytytti virvaliekin laiturille. Laittoi oikean tulen pesään. Taittoi rivin vastoja. Kantoi pytyt, saavit ja padat täyteen jokivettä. Uponnut uittoväki alkoi kokoontua muistosaunaan.

Kuolema heräsi vähän liian kirkkaaseen auringonnousuun. Illallinen sherry jyskytti kevyesti kallossa, mutta olo oli muuten siedettävä. Ja Kuolemahan ei koskaan unohtanut.

Kuolema punoi pitkän voikukkaseppeleen ja kietoi sen Lauran harmaaseen hiuspehkoon. Sitten Kuolema tarjosi käsivartensa, ja Laura nousi vaunuihin kuin keijuprinsessa.

Alma kertoi taas kerran, että Mirjami hakisi hänet illalla sairaalasta kotiin. Kuolema piteli haurasta kättä, hymyili ja vakuutti, että Alma tapaisi isosiskonsa ihan pian.

Tino ei tiennyt isäänsä. Äiti oli utuinen kuva muistin pohjalla. Mutta Kuolema muisti rajan yli rakastuneet. Kun viimeinen luoti oli jo ilmassa, Kuolema oli luvannut katsoa pojan perään. Sen se myös teki.

Kuolema ihaili ukkosen jyminää. Se kaikui edestakaisin vuoristoissa ja vyöryi korpimaiden yli. Pilvet pimensivät äkkiä maan ja salamat valaisivat vielä äkimmin. Se oli luonnon musiikeista ylväintä.

* * *

Kalliolla leijui vahva savun tuoksu. Laelta erottui ainakin seitsemän juhannuskokkoa. ”Voivatko ihmiset tehdä jotain noin kaunista?” pieni olento kuiskasi Kuolemalle, mutta Kuolema vain hymyili.

Pieni olento huokaili ihastuksesta, kun kokoista sinkoili vielä kipinäpilviä hetkeksi hämärtyvälle taivaalle. Kuolema kirjasi taas yhden naksahduksen ajan miltei loputtomassa kierrossa. Aamuaurinko odotti jo valmiina vaaranlaen takana.

Kokon luona ihmiset olivat kivittäneet emokyytä. Se liikkui vielä, vaikka nikamia oli murskana. Varikset kerääntyivät odottamaan. Pieni olento ei pystynyt auttamaan, mutta itku siitä tuli.

Aimo teki lähtöä aamukalalle, tukevassa laitamyötäisessä. Rantatiellä tuli vastaan Kuolema, airot olallaan. Olisipa juhannustilastossa yksi hukkunut vähemmän.

* * *

Helgalla ei ollut omia lapsia, mutta arkun äärelle kerääntyi kolmekymmentä vuosiluokkaa rakkaan kyläkoulun oppilaita. Kuolema kumarsi kuin olisi kutsunut tanssiin, tarjosi käsivartensa ja saatteli Helgan pilviportaita ylös valoon.

Kuolema muisti hyvin Helenan äidin ja isoäidinkin. Kaikki kaatuivat talikko kourassa, paskaisissa navettarynttyissä. Kun he nousivat hohtavan valkoisissa, lehmät seurasivat suurilla surullisilla silmillään.

Kuolema seisoi itkupajun alla polvia myöten vedessä. Nokikanan poikaset pelehtivät kaislikossa. Kun hauki yritti iskeä, Kuolema läppäsi luisen kouransa väliin.

* * *

Pieni olento odotti nälissään ahomansikoiden kypsymistä. Yksi oli ihan pakko maistaa, mutta kalpeakylkinen marja sai vain irvistämään.

Pieni olento nukkui katajapensaan suojassa melkein keskipäivään asti. Pää oli vielä täynnä hajanaisia unien säikeitä, mutta ne karkasivat ennen kuin niistä sai otetta.

Läpi yön Kuolema kostutti pienen olennon tulikuumaa otsaa. Kun aamu koitti, se taittoi metsäruusun viimeisen kukan. Se asetti ruusun pienen olennon rinnalle ja painoi silmät kiinni. Ja Kuolema itki.

Kategoria(t): omat tuotokset, pieni olento, Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.