Suosituimmat twitternovellit

KOKOSIN tähän yhteen suosituimmat twitternovellini. Ei ehkä ole yllättävää, että suosikit kertovat lähes kaikki Kuolemasta – suomalaisia kun olemme. Novellieni Kuolema-hahmo on saanut vaikutteita Terry Pratchettilta ja Neil Gaimanilta. Suosio on mitattu Twitterin tykkäyksien määrällä.

Alisa keitti kellariin omenahilloa niin kuin joka syksy vaikka oli varma ettei olisi enää sitä syömässä. Hän säilöi kurkut ja tölkitti pihlajahyytelön. Kun Kuolema sitten tuli, Alisa oli ratketa riemusta: viikatteen varressa kiikkui iso sininen kylmälaukku.

Aimo ja Erik olivat asuneet kahdestaan 60 vuotta, mutta kyläläiset katsoivat yhä vinoon. Kun tuli Aimon aika, hän kuiskutteli tovin Kuoleman kanssa kamarissa. Erik katsoi kummissaan, kun Kuolema teki lähtöä. ”Viiden vuoden päästä sitten. Yhdessä,” se totesi.

Kun kiireinen kotihoitaja oli lähtenyt, Kuolema keitti Hilkalle omenaisen kaurapuuron ja syötti puoli lusikallista kerrallaan. Yhdessä he hyvästelivät yksinäisen yksiön. ”Vankilahan se oli”, Hilkka kuiskasi viimeiseksi.

Puoli kuusi sunnuntaiaamuna Kuolema istui kalamajan askeltensyömällä kynnyksellä ja nauroi. Oli niin hyvä olla. Aurinko kutitteli koivunlatvoja, joihin Syksy oli jo piirtänyt keltaisia merkkejään. Hiiri puhersi lattian alla. Kurkiaura kaarsi järven yli etelään.

Suku oli hylännyt vuosia sitten. Vain Kuolema tuli Elsan hautajaisiin, asetti varovasti valkoisen ruusun kannelle. ”Se oli minun elämäni kaunein hetki,” Elsa kuiskasi kiitoksensa luiseen korvaan.

Kuolema istui lumisessa pihakeinussa ja kiikutti hiljaa. Se oli kuin ei huomaisikaan, että Antero vilkuili verhojen raosta, eikö vieras tulisi sisälle. Ei tulisi, sillä tänään oli myyrävaarin päivä.

Kuolema odotti hiljaa eteisessä, kun Alma hyvästeli Eerikin. Hetken mietittyään Alma pyysi päästä samaa matkaa. Ei sellaiseen voinut sanoa ei.

Kuolema rakasti pieniä kissoja. Joskus niitä tuli kymmenenkin kerrallaan, märkinä kuin rätit. Teki mieli lähettää pennut takaisin – ja noutaa hukuttaja hiilihommiin.

* * *

Hilpeä tuulenpuuska kätteli kulkiessaan jokaista kuusta. Se hipaisi hellästi pienen olennon pörröistä päälakea. Sitten se oli jo ahoniityn takana, ja kikatus vaimeni vähitellen.

Pieni olento rakasti suopursujen muhkeaa tuoksua. Nyt koko suo oli valkoisten kukkien peitossa. Pieni olento puristi silmät kiinni ja hengitti syvään.

Heinäsirkka siritti vielä hetken kissankäpälien keskellä. Pieni olento kuuli sen vain hämärästi. Kaikki kallion väki torkkui helteessä. Kuolemakin ripusti viittansa viikatteeseen ja sai varjon päiväunille.

* * *

Kuolema piteli kämmenellään pientä varpusenpoikasta. Kun muuta ei ollut tehtävissä, se laski hellästi päälle toisen kätensä ja puhalsi hiljaa kaiken kivun pois.

Kun viimeinen ihminen oli poissa, Luontoäiti nousi tuhkasta. Hän puisteli resuista mekkoaan ja hymyili murheellisesti. Sitten hän aloitti uudelleen alusta.

* * *

Joka ilta Leo seisoi siinä, silkkiruusu napinlävessä, vaikka teatteri oli purettu vuosia sitten. Aila oli luvannut tulla.

Puoli kuudelta Mauri pani mokkamasterin laulamaan ja ryyppäsi itsensä hereille. Iltaa kohti kahvin osuus juomassa kutistui.

Kolmen tunnin unien jälkeen Urho oli kuin uusi mies: uupunut, pahantuulinen ja pirun ilkeä.

Erkka lepäsi kylmiössä varpaassa lappu ”Saatana jätkä tälleen jätät”. Tiina sen ripusti, eikä patologi ilennyt pois ottaa.

 

Kategoria(t): omat tuotokset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.