Poika ja mandariinipuu

”Poika ja mandariinipuu” on twitternovelleista koostuva kertomus.

Oli huikaisevan kirkas kevätpäivä, kun poika istutti laaksoon mandariinipuun yhdessä vaarin kanssa. Poika oli vasta kuuden, mutta hän kaivoi taimelle kuopan, lannoitti ja kasteli parhaalla mahdollisella huolella.

Koko kesän poika kasteli mandariinipuun tainta, ja syksyllä hän suojasi sen pihtakuusen oksilla. Vaari sanoi että puu oli tärkeä, ja poika uskoi aina kun vaari sanoi jotain sillä vakavalla ilmeellä.

Mandariinipuu tuotti ensimmäisen hedelmänsä kun poika oli kahdentoista. Samana syksynä vaari muutti takaisin esi-isien luokse. Poika pystytti hänelle muistokiven mandariinipuun juurelle.

Vuosia kului. Poika tapasi tytön jonka hiuksiin hän kietoi mandariininkukista seppeleen. Heidän hääjuhlassaan tarjottiin saavikaupalla mandariineja, joita vieraat kehuivat maailman mehukkaimmiksi.

Mandariinipuun suojassa perhe kasvoi, ensin tytöllä, sitten pojalla. Puusta pidettiin hyvä huoli, ja puu tarjosi auliisti hedelmiään. Joka syksy vaarin muistokivi pestiin ja kukitettiin. Mutta vähitellen maailma ympärillä muuttui.

Laakson väki pakeni sodan tieltä, eikä enää palannut. He asettuivat kaupunkiin, jossa ei ollut sijaa mandariinipuille tai muistokiville. Laakso kasvoi tiheiköksi, eikä mandariinipuu enää saanut valoa.

Pojasta oli tullut jo vanha mies, kumara ja kärttyisä, sillä hän ei koskaan oikein totttunut kaupunkiin. Perhe eli elämäänsä, mutta hän teki pitkiä yksinäisiä kävelyretkiä metsiin ja vuorenrinteille.

Kerran ukkosmyrsky pakotti vanhan miehen suojautumaan laakson tiheikköön. Hän painautui lähes kuihtuneen mandariinipuun kylkeen ja nukkui levottoman yön, sillä jokin painoi kipeästi hänen sydänalaansa.

Aamu koitti harmaana, ja vanha mies löysi kylkensä alta sammaloituneen kiven. Kun hän puhdisti kiven, hän huomasi siihen kaiverretut vaarin nimikirjaimet. Samassa hän myös tunnisti mandariinipuun, ja hän itki.

Suuren raivon voimalla vanha mies raivasi tiheikön mandariinipuun ympäriltä. Päivänvalo näytti, miten paljon puu oli kärsinyt, mutta se oli kuitenkin elossa.. Vanha mies pystytti vaarin muistokiven paikalleen ja kukitti sen.

Kun vanha mies löydettiin, hän oli jo palannut esi-isien luokse, mutta hänen kasvoillaan oli nyt seesteinen hymy. Mandariinipuun ainoalla vihreällä oksalla kimmelsi auringossa yksi kultainen hedelmä.

Kategoria(t): omat tuotokset, Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.