Amontilladotynnyri

TÄSSÄ on koottuna yhteen twitternovelleista koostuvaa tarina ”Amontilladotynnyri”.

PIENI olento kuunteli, kun raparperit lauloivat heleästi pienestä sammakosta. Herneenvarsien klarinetit ja ilmasipulien jouset yhtyivät kuoroon. Punaposkiset mansikat lisäsivät basson. Meeri-tädin puutarhassa mikä tahansa oli mahdollista, sillä Meeri oli noita.

Meeri näytti nuorelta, hyvä jos satavuotiaalta, mutta ulkonäkö petti. Hän oli Kuoleman tuttu jo kaukaa. Meeri tarjoili pienelle olennolle mesiangervoteetä ja hunajakorppuja. Kuolemalle hän laski puoli pikaria kuivaa sherryä. Se ei ollut pieni pikari.

Itselleen Meeri haudutti mukillisen omenankukkajuomaa, johon hän lirautti sormustimellisen irlantilaista viskiä. Meeri asettui kiikkutuoliin, lämmitti käsiään mukin kyljissä ja pukki ukkovarpaalla vauhtia. Pitkään aikaan kukaan ei sanonut mitään.

Meeri tissutteli hitaasti mukinsa tyhjäksi. Latasi sitten piipun omista nurkantakasista. Ne haisivat pienen olennon nenään kitkerille, mutta pieni olento tukahdutti aivastuksen. Lopulta Meeri tokaisi: ”Mitäs viikatemiehellä on niin kuin mielen päällä?”

Kuolema kakisteli ensin vähän nolona, sai sitten aloitettua: ”Tuo sherrytynnyri. Kuivaa Amontilladoa kai. Mistä se on peräisin? Tuli vaan mieleen Poen tarina vuodelta 1846.” Meeri naurahti, kiikahti muutaman kerran. ”Ei nyt sentään.”

”Amontilladoa kyllä, ja hyvää sellaista. Jos tahdot täyttää varastoasi, voin laskea pulloihin.” Meeri upposi hetkeksi ajatuksiinsa. ”Ostin sen muutamalla kultarahalla andalusialaiselta kievarinpitäjältä jo 1798. Sain halvalla. Siihen liittyy tarina.”

Se on portugalilainen ’boto’, nykymitoissa melkein 500 litraa. Ainakin puolillaan.” Meeri oli hiljaa tovin, jatkoi sitten. ”En tiedä miten Luca – vai oliko se Lucas, Lucius, en muista – se oli andalusialaisen nimi – oli saanut raahattua tynnyriä kaikki vuodet.”

”Luca oli komea mies. Reissussa rähjääntynyt, mutta komea.” Meeri muisteli selvästi jotakin, mitä Kuolemakaan ei tohtinut keskeyttää. Kaappikello rohisteli kymmenen lyöntejä, kun Meeri lopulta jatkoi: ”Pakomatkallaan hän oli päätynyt Sallaan asti.”

”Luca piti kievaria jossain Pariisin lähistöllä. Hän oli suosittu ja menestyksekäs liikemies, jonka neuvoa haettiin kärkkäästi moniin asioihin.” Meeri huokaisi. ”Mutta sitten hän erehtyi loukkaamaan Ranskan kuningasta. Kukaan ei edes muista, miten.”

”Luca joutui pakenemaan yötä myöten, sillä sotilaiden kerrottiin tulevan aamulla. Hän kaappasi mukaansa parivaljakon ja vaunut kievarin pihalta. Vaunuissa oli sattumoisin juuri etelästä tuotu sherrytynnyri, joka odotti kellariholveihin viemistä.”

Meeri kertoi pitkän ja monipolvisen tarinan pakomatkasta, jolla Lucan henki oli monta kertaa hiuskarvan varassa. Matka vei kiemuraisia reittejä Wienin ja Prahan ja Krakovan kautta Kiovaan, ja lopulta syrjäiseen Sallaan tunturin kupeessa.

”Isäni, velhona tunnettu hänkin, piilotti Lucan kolmeksi kesäpäiväksi,” Meeri muisteli. ”Ja kolmeksi ihanaksi kesäyöksi.” Meeri huokaisi ja pysähtyi taas pitkäksi aikaa. Pientä olentoa nukutti, ja se toivoi että tarina tulisi pian päätökseensä.

”Maistelimme amontilladoa, ihan vähän vain, ja niin pois päin, tehän tiedätte.” Ei pieni olento tiennyt, mutta ei se kehdannut sitä sanoa. ”Kolmantena aamuna Luca päätti myydä vähäisen omaisuutensa ja kadota suunnattoman Siperian metsiin.”

Oli jo pimeä. Meerin kaappikello rasahti ja löi kolme kertaa. Enempää sanomatta he paneutuivat nukkumaan, mutta pieni olento kuuli kuinka Meeri ja Kuolema kumpikin valvoivat vielä pitkään.