TÄMÄ on pieni twitternovelleista koostuva tarina hieman epätavallisen yksinhuoltajan elämästä.
MEERI-tädin kellarissa lattialuukun alla asui hirviöitä. Meeri ruokki niitä suklaarusinoilla ja banaanilastuilla, ja ne toimittelivat öisin pikku asioita. Päivät ne nukkuivat. Iltaisin muuripataa lämmitellessä niiden saattoi kuulla laulavan romanttisia aarioita.
Hirviöiden nimet olivat Hertta, Hannes ja Henrik. Hertta oli Hanneksen äiti, mutta kukaan ei tiennyt, mistä Henrik oli tullut. Henrik käveli vähän hassusti, sillä sillä oli seitsemäntoista jalkaa mutta vain yksi silmä. Ainoastaan Hertta syöksi tulta.
Illansuussa pieni olento koputti arasti Meerin ovelle. Kuolema oli taas matkoilla, ja pieni olento halusi tulla leikkimään hirviöiden kanssa. Kellarista kaikui Henrikin antaumuksella tulkitsema ”La donna è mobile”. Liekö hänellä ollut mielessä Hertta tai Meeri.
Kun Henrik kuuli pienen olennon äänen, se innostui rymistämään kellarin luukkua. Meeri päästi hirviöt yöksi ulos. Henrik rakasti kasteisessa kuusikossa kirmaamista. Pieni olento piti lujasti kiinni hirviön harjaksista. Se kirkui ihastuksesta, ja vähän pelostakin.
Kun pieni olento ja hirviöt olivat peuhanneet itsensä uuvuksiin, keskiyö oli jo mennyt. Otavan kaari pilkotti kuusten latvojen välistä. Meeri kaivoi komeroista suklaarusinoita ja karhunvatukkamehua. Muutaman suupalan jälkeen nelikon silmät alkoivat lupsahdella.
Meeri patisti hirviöt kellariin nukkumaan. Pienen olennon hän nosti umpiunessa Henrikin lämpimään kainaloon. Meeri kaatoi tilkan sherryä, sytytti piipun ja asettui tyytyväisenä kiikkutuoliin. Siinä torkkuessaan hän pohdiskeli elämäänsä yksinhuoltajana.
Yhtäkkiä Meeri tajusi katselevansa Kuolemaa vähän sillä silmällä. Kuolema oli aika komea, kun hyväksyi mustan kaavun ja luisevat sormet. Kuolema oli herrasmies, ei tehnyt pahaa kärpäsellekään. Ja elämänkokemusta Kuolemalla oli enemmän kuin sadan miehen edestä.
Futoi yatsu 