TÄSSÄ jälleen pieni twitternovelleista koostuva tarina, jossa Kuolema sortuu ryyppäämään.
Kuolema harppoi puolireiteen ulottuvassa hangessa ja hoilasi niin että Köli raikui: ”Må jeg skjære ham i fingeren? Må jeg rive ham i håret?” Vanha, vanha ystävä, vuorenpeikkojen kuningas oli kutsunut pikkujouluun vuorten alla, ja simaa oli tullut otetuksi.
Hirsimökissä jossain Kebnekaisen rinteellä Kuolema havahtui hirmuiseen kankkuseen. Vuorenpeikkojen pikkujoulu oli kai venähtänyt. Ja pitikö sieltä muka lähteä kävellen kotiin! Kuolema nielaisi kiitollisena, kun pieni pelokas peikkopoika tyrkytti jääkylmää vettä.
Myöhään iltapäivällä Kuolema könysi varovasti karhuntaljojen alta. Kalloa ei enää vihlonut, ja nälkäkin alkoi olla. Kaapista löytyi näkkileipää ja epäilyttävän kypsää juustoa. Ties miten monennen kerran Kuolema vannoi, että peikkokänni sai jäädä viimeiseksi.
Kuolema istui allapäin Meerin ovensuupenkillä. Eniten nolotti se, että Meeriltä ei irronnut moitteen sanaa, vaikka Kuolema oli tunnustanut harharetkensä. Joulunpunaiset patakintaat käsissä Meeri keitti mausteista karpaloglögiä ja hyräili Äidin porsaita.
Futoi yatsu 