TÄSSÄ on yhteen koottuna twitternovelleista koostuva kertomus hiljaisesta miehestä ja lasisilmäisestä merenneidosta.
HILJAINEN mies kulki meren rantaa, kauhtunut juuttisäkki olalla. Säkissä oli kaikkea mitä matkalla tarvittiin: leili ja lusikka, taulat ja tulukset, sielu ja rakkaus. Joskus iltaisin, kun tuuli kävi mereltä, mies levitti aarteensa hiekalle tuulettumaan.
Kun myrsky oli ohi ja rannalla oli jälleen hiljaista, Mari pysähtyi lahdenpoukamaan. Hän kaivoi irti lasisilmänsä ja asetti sen metrin päähän kivelle. Hän katseli itseään pitkään ja hartaasti. Kyllä, hän oli totisesti kauhistuttava.
Hiljainen mies pysähtyi kuin seinään. Suu jäi puoliksi auki, ja juuttisäkki valahti selkää pitkin maahan. Niemekkeen takana hiekalla istui merenneito, joka tuijotti itseään lasisilmällä. Hiljainen mies ei ollut koskaan nähnyt mitään niin kaunista.
Yö laskeutui meren rannalle. Nuori kuunsirppi jäi roikkumaan horisonttiin. Merenneito istui yhä kivellä ja aloitti pohjattoman surullisen laulun. Ei hiljainen mies rohjennut lähestyä. Ihaili vain kaukaa, ja sydän oli pakahtua kaipauksesta.
Hiljainen mies myi epätoivonsa halvalla pois, vaikka sille olisi ollut rahakkaitakin ostajia. Juuttisäkki keveni puolella, ja turhiahan taalerit olisivat olleet, tällä matkalla. Meren rantaa sai kulkea ilmaiseksi, eikä jälkiäkään juuri enää jäänyt.
Hiljainen mies odotti kaksi yötä ja kaksi päivää. Kolmantena yönä hän havahtui vavisuttavan kaihoisaan lauluun. Merenneito istui kivellä rantavedessä. Hiljainen mies kuunteli kunnes häneltä pääsi nyyhkäisy. Merenneito säpsähti ja sukelsi veteen.
Epätoivon mentyä hiljaisen miehen askel oli keveä. Hän astui rohkeasti niemekkeen yli, mutta merenneito ei enää ollut rannalla. Hiljainen mies tyhjensi juuttisäkkinsä, teki siitä teltantapaisen ja käpertyi odottamaan.
Hiljainen mies kääriytyi jälleen säkkiinsä. Ei kulunut kuin tunti, kun merenneito nousi kivelle laulamaan. Mies kuunteli ensin hiljaa, alkoi sitten hyvin varovasti hyräillä mukana. Yhteinen ääni voimistui vähitellen, ja se jatkui aamunkoittoon asti.
Kultaisen auringon noustessa hiljainen mies hylkäsi juuttisäkin, riisui, nousi lasisilmäisen merenneidon kivelle. Hän kumarsi kuin olisi kutsunut valssiin ja päästi pyrstönsä esiin. Rinta rinnan he lähtivät uimaan kohti taivaanrantaa, ja kauemmaksikin.
Futoi yatsu 