Aihearkisto: Japanin kulttuuri

Vuoden parhaita

VUODEN 2015 aikana blogini on ollut aika hiljainen, koska se oli tauolla puolisen vuotta. Kokosin kuitenkin tähän parhaita vuoden aikana kohtaamiani teoksia. Nämä ovat siis minun henkilökohtaisia valintojani, ja rajoittuvat siihen aineistoon jonka olen lukenut tai nähnyt. Mainokset

Arvioi tämä:

Kategoria(t): actionmanga, alternative, gekiga, Japanin kulttuuri, scifi ja fantasia, shounen | Yksi kommentti

Youkaiden mestari on poissa

MANGATAITEILIJA Shigeru Mizuki kuoli maanantaiaamuna tokiolaisessa sairaalassa, Anime News Network kertoo. 93-vuotias japanilaisen sarjakuvan mestari tunnettiin ennen kaikkea youkai-hahmojen tutkijana, luojana ja julkituojana.

Arvioi tämä:

Kategoria(t): Japanin kulttuuri, mangan historia | Avainsanat: | Kommentoi

Täällä on kummituksia

(This article is also available in English) ZACK Davissonin musta kirja Yūrei – The Japanese Ghost on yhtä aikaa asiantunteva tietoteos ja erittäin viihdyttävä lukemisto. Parempaa perusteosta japanilaisista kummituksista ei voisi toivoa.

Arvioi tämä:

Kategoria(t): Japanin historia, Japanin kirjallisuus, Japanin kulttuuri, Japanin taide, Japanin uskonnot, kummitusjutut | Avainsanat: | Kommentoi

Moesta ja rakkaudesta

MOE EI ole piirrostyyli eikä mangahahmo. Se ei liioin ole syrjäytyneiden miesten karu kohtalo. Se on tunnereaktio, kokemus. Selkeimmin sen sanoo psykiatri Tamaki Saito: ”Moe on rakkauden kaltainen tunne, joka kohdistuu fiktiiviseen hahmoon.”

Arvioi tämä:

Kategoria(t): anime, Japanin kulttuuri, mangan tutkimus | Avainsanat: | Kommentoi

Vuodenkierto

MOYOCO Annon manga The Diary of Ochibi seuraa vuodenkiertoa kuin haiku. Herttaisella tavalla irrotteleva sanomalehtisarja sopii mainiosti myös lapsille.

Arvioi tämä:

Kategoria(t): Japanin kulttuuri, kodomo, komediamanga, slice-of-life | Avainsanat: | Kommentoi

Kaikki kummajaisista

KUMMITUSPERINTEEN tutkija, kirjailija ja kääntäjä Zack Davisson ylläpitää erinomaisen mielenkiintoista blogia. Sieltä selviää kaikki mahdollinen japanilaisten tarinoiden omituisista olennoista.

Arvioi tämä:

Kategoria(t): Japanin kirjallisuus, Japanin kulttuuri, Japanin uskonnot | Avainsanat: | Kommentoi

Mechatytön yksinäisyys

CATHERYNNE M. Valenten tieteis- ja fantasianovellit koskettavat taitavasti japanilaista kansanperinnettä, vaikka kirjoittaja on Mainesta. Japanilla on tärkeä rooli kielen ja tunnelmien taiturin maailmassa.

Arvioi tämä:

Kategoria(t): Japanin kulttuuri, scifi ja fantasia | Avainsanat: | Kommentoi