
Ippei Okamoton näkemys Albert Einsteinista.
IPPEI Okamoto on lännessä aika vähän tunnettu mutta hyvin merkittävä nykyaikaisen japanilaisen sarjakuvan edelläkävijä.
Helen McCarthy on kerännyt mittavan määrän tietoa Okamotosta kaksiosaiseen blogitekstiinsä. Brittiläinen animen ja mangan asiantuntija on parhaillaan kokoamassa bibliografiaa Okamoton tuotannosta.
Ippei Okamoto (1886-1948) oli kuvittaja, pilapiirtäjä, taidemaalari, kirjailija, journalisti ja sarjakuvataiteilija, jonka muun muassa Osamu Tezuka mainitsee yhtenä tärkeimmistä esikuvistaan. Tezuka pääsi jo nuorena lukemaan isänsä ostamia Okamoton ja hieman vanhemman Rakuten Kitazawan sarjakuvia.
Okamoto oli aikansa Japanissa tunnettu ja värikäs hahmo, niin työurallaan kuin yksityiselämässäänkin. Hän matkusteli Euroopassa ja Yhdyvalloissa, ja hän liikkui kuin kala vedessä niin teatterin kuin kirjallisuudenkin maailmoissa. Helen McCarthy kuvaakin häntä sanoilla ”multimedia superstar”.
Okamoto toi japanilaisiin lehtiin amerikkalaiset sarjakuvat. Hän käänsi japaniksi muun muassa Matti Mainiota ja Jussi Juoniota sekä Vihtoria ja Klaaraa. Hän kuvitti esimerkiksi sarjan Albert Einsteinin luentoja.
Tietenkin hän piirsi runsaasti omaa sarjakuvaa. Lisäksi hän kirjoitti moniin myöhempiin sarjakuvataiteilijoihin vaikuttaneen oppikirjan Shin manga no kakikata (”Uuden mangan piirtäminen”, 1928). Hän oli myös perustamassa Japanin ensimmäistä sarjakuvataiteilijoiden yhdistystä vuonna 1915.
Hänen sarjakuviaan ovat muun muassa Kanraku (”Hauskanpito”, 1914), Eiga shosetsu: Onna hyakumenso (”Elokuvaromaani: naisen sadat kasvot”, 1917), Nakimushi dera no yawa (”Nakimushin tarinat”, 1921) ja Ippei zenshuu (”Ippein kootut teokset”, 1929-1930).
Okamoton sarjakuvia ei valitettavasti ole juurikaan nykyisin saatavilla. Hänen pojastaan Taro Okamotosta (1911-1996) tuli tunnettu avantgarde-maalari, jolle omistettu museo on koonnut myös Ippein teoksia.