Vapaasti tulkittuna

Nagakawa & Pairan: Valkoinen noita

KANNATTAA muistaa että mangan Simo Häyhällä ja tosimaailman Simo Häyhällä ei ole juuri muuta yhteistä kuin nimi. Niin ei mene sotahistoria väärään kurkkuun.

En ole sotahistorian asiantuntija. Niinpä pyydän jo etukäteen anteeksi, jos jotkin tosiasiat ovat minulla enemmän tai vähemmän vinksallaan. Tietoni todellisesta Simo Häyhästä perustuvat vain yhteen televisiodokumenttiin ja Wikipedian artikkeliin.

Punainen jättiläinen julkaisee suomeksi japanilaisen sarjakuvan Valkoinen noita (白い魔女, Shiroi majo). Mangan on käsikirjoittanut Naruki Nagakawa ja kuvittanut Pairan. Kummallakaan tekijällä ei näytä olevan mainittavaa muuta mangatuotantoa.

Alun perin Shiroi majo ilmestyi Japanissa Kissca-lehdessä viime vuonna. Antti Kokkonen on tehnyt suomennoksen. Mangan kolmesta pokkarista ensimmäinen on jo ilmestynyt, ja toinen on tulossa tammikuussa. Ensimmäinen osa on saanut alaotsikokseen Talvisota.

Kiinnostavaksi suomennettavaksi mangan tekee se, että se kertoo suomalaisesta tarkka-ampujasta Simo Häyhästä.

Olisi ihan mielenkiintoista tietää, mikä sai japanilaiset tarttumaan Häyhän tarinaan. Johtuiko se kenties pelkästä viehtymyksestä Suomeen? Oliko tekijöillä jotain sotahistoriallista kiinnostusta? Vai sattuiko idea vain tulemaan vastaan Wikipediassa tai jossain?

Itäisen maan sotilaat kammoavat Valkoista noitaa.

ON MANGASSA siteeksi tottakin. Simo Häyhä (1905-2002) todella oli suomalainen tarkka-ampuja. Hän todella surmasi satoja ”idän suuren valtion” sotilaita talvisodassa 1939-1940. Arviot Häyhän tappamien venäläisten määrästä vaihtelevat parista sadasta yli viiteen sataan.

Jotain todellisen Häyhän asenteestakin on säilynyt mangassa. Häyhän tiedetään vaatimattomattomasti tuumanneen, että hän vain teki sen mitä käskettiin niin hyvin kuin osasi.

Myös hänen esimiehensä luutnantti Aarne Juutilainen on todellinen historiallinen henkilö. Hänet tunnettiin muukalaislegioonataustansa vuoksi lempinimellä Marokon kauhu. Ja onhan mangassa ”pystykorvakin” (jalkaväenkivääri M/27) on piirretty ilmeisesti kohtalaisen oikein.

Juutilainen ja Häyhä viettävät joulua Kollaalla.

SITTEN mennään mangan omia polkuja. Niin Häyhä kuin Juutilainenkin ovat mangassa naisia. Venäläiset tunsivat todellisen Häyhän nimellä Valkoinen kuolema, ei Valkoinen noita niin kuin mangassa. Häyhällä on mangassa oppipoikanaan shounen-tukkainen pikkupoika Aki, joka haluaa kostaa siskonsa kuoleman.

Häyhän todellisesta taidosta ja huolellisuudesta tarkka-ampujana ei juuri kerrota. Koko sotakin tuppaa muuttumaan komediaksi, kun näyttämölle astuu Häyhän päänahkaa havittelevat venäläinen raivotar Punainen noita.

Sotilaskurista näy missään vaiheessa merkkiäkään, vaikka se kai talvisodassa pelasi hyvin. Sotilaiden varusteetkin ovat mitä sattuu. Mangan Juutilaisen ilmiasu ja asenne olisivat tosielämässä johtaneet sotaoikeuteen.

Talvipukeutumisesta mangan tekijät eivät näytä ymmärtävän mitään, vaikka Häyhällä pitkä kaulaliina onkin. Esimerkiksi Häyhän ja Akin vaatteet ovat enemmän tonttuleikkien pukuja kuin todellisia talvivaatteita.

No, vilahtaa mangassa ainakin yksi karvalakkikin, mutta enimmäkseen suomalaiset sotivat talvisotaa avopäin. Kaikkihan muistavat, että sotatalvi oli yksi suomalaisen säähistorian kylmimmistä – seikka josta mangan tekijät olisivat voineet vähän perehtymällä saada paljonkin irti.

Vihollisen parhaalle tarkka-ampujalle, Punaiselle noidalle, Häyhästä tulee pakkomielle.

MUTTA ei Valkoinen noita mitään huonoa sarjakuvaa ole. Kunhan muistaa, että sitä ei todellakaan pidä ottaa tosissaan. Se on sotakomedia, joka nyt vain sattuu tapahtumaan Suomen talvisodassa.

Vaikka päähenkilöillä ei ole juuri mitään tekemistä todellisten esikuviensa kanssa, he ovat hauskoja hahmoja. Niin hiljainen Häyhä kuin riehakas Juutilainenkin, ja vallankin palavasilmäinen Punainen noita.

Ainoa hahmo jota en oikeastaan ymmärrä on Aki, jonka suomalaiset sotilaat korvaa lotkauttamatta antavat ”leikkiä” sotaa. Akin mukaantulo antaa kovin vähän varsinaiselle tarinalla. Lähinnä se liittää mangan pojille suunnattuun shounen-genreen. Akin läsnäolo syö myös kuvaa siitä, miten nuoria oikeatkin sotilaat tosiasiassa enimmäkseen olivat.

Pairanin rempseä, välillä koominen, välillä ylidramaattinen piirrosjälki sopii tarinaan hyvin. Simo Häyhän chibi-hahmo on vallan muikea. Väkivalta on välillä aika raakaa, joten Punaisen jättiläisen asettama 14 vuoden ikäraja on paikallaan.

Häyhä ottaa orvon Akin suojatikseen.

MANGAN kuva suomalaisista on – miten sen sanoisi – räyhäkkä ja rahvaanomainen. Suomi-kuvaa piirtää etenkin liehuvalettinen luutnantti Juutilainen. Häyhän hahmo puolestaan esittelee vakavampaa ja jurompaa puoltamme.

Ei voi sanoa, että käsitys suomalaisista olisi erityisen kielteinen. Höyrypäitä me ehkä olemme, mutta meidät esitetään sentään paljon vakaampina, rehdimpinä ja arvokkaampina kuin ”idän suuren valtion” sotilaat.

Tarinahan alkaa kohtauksella, jossa hassuihin pikku suikkoihin talvipakkasella sonnustautuneet sotilaat tappavat Akin isosiskon, ja vielä pohdiskelevat, että ”olisi ollut paljon hauskempaa pitää se hengissä”.

On mielenkiintoista nähdä, millaisia ovat mangan kahden seuraavan osan seikkailut jatkosodassa. Haavoituttuaan pahoin talvisodassa tosimaailman Häyhä ei lainkaan osallistunut jatkosotaan.

Vaikka manga ei taiteellisilla tai kirjallisilla meriiteillään loistakaan, on mukava saada tämä tapaus suomeksi. Ainahan me suomalaiset haluamme tietää, mitä muut meistä ajattelevat…