Off topic: Lyhyestä ei niin kaunis 10

Veli Holopainen

TÄSSÄPÄ jälleen/taas pieni kokoelma kotikutoisia twitternovelleja. Tällä kertaa tarjolla on Maunon koko elämä noin kahdessa minuutissa.

Twitternovellihan tarkoittaa lyhyttä tarinaa, jonka pitää mahtua 140 merkkiin eli yhden twiitin mittaan. Aikaisempia novellejani löytää halutessaan tämän blogin Omat tuotokset -kategoriasta.

Näillä ei ole tietenkään mitään tekemistä blogini varsinaisen manga/Japani -aihepiirin kanssa.

Mutta nyt: Maunon koko elämä noin kahdessa minuutissa.

Veli Holopainen

Lapsesta asti

1. Maailma oli paljon helpompi paikka kun presidentit olivat kekkosia ja musiikki C-kasetteja. Tai ainakin se oli pienempi.

2. Äiti sammui halkovajaan ennen puoltapäivää, isäukko uuninpankolle. Sisko oli paksuna ukolle. Mauno teroitti kirvestä.

3. Mauno nimitti ruokapöydässä päästelemiään ääniä gastropunkiksi. Yleensä pöytäseurue kaikkosi reilusti alle minuutissa.

Nuorena on pizza väännettävä

4. Mauno piti kolmea imisää porsasta keittiön pöydän alla. Hän oli kuin ei huomaisi, kun naapuri nyrpisteli porraskäytävässä.

5. Kaiken varalta Mauno piti aina kihlasormusta valmiina liivintaskussa. Eihän sitä koskaan tiedä, kuka sattuisi suostumaan.

6. Mauno muisti rakastuneensa silmittömästi johonkin aikaan aamuyöstä. Kehen tai mihin, siitä hänellä ei aamulla ollut aavistustakaan.

7. Heti kun kuuli Marin jääneen leskeksi Mauno ryntäsi korukauppaan. Kylällä oli kahdeksan vanhaapoikaa mutta vain yksi Mari.

8. Mari oli vain metri ja kaksikymmentä, mutta penkistä nousi kuusi kertaa oma paino. Tyhmimmätkään eivät irvailleet toiste.

9. Naapurin vanhapiika tuhahteli hiljaa itsekseen, kun Marin riettaat rievut liehuivat iloisesti kesätuulessa.

Veli Holopainen

Miehiä eikä puolukanpoimijoita

10. Kyykäärme puolukkamättäällä oli Hilleville hyvä merkki: Tästä naapurin Mauno ei ole uskaltanut raastaa marjoja raakileina.

11. Mauno haali hetkessä talven tarpeet puolukoita. Tyhmä se joka jättää ämpärinsä kannolle, ei se joka tarttuu tilaisuuteen.

Kuinka lähtee meiltä rattataa

12. Mauno perusti virtuaalisen näennäisyhtiön kuvitteellisen haamun jonnekin Karibialle. Ei ne isot tulot, vaan pienet verot.

13. Mauno jo hylkäsi antipateiinin, kun aine ei torjunutkaan anoppia. Menestys alkoi, kun sen huomattiin karkottavan velkojia.

14. Maunon mainoskampanja puri. Viikossa puoli kansaa pelkäsi pseudokokkia. Kuukauden päästä siihen oli jo kuollut yli sata.

15. Mauno panosti puoli miljoonaa juustoideaansa. Jostain syystä markkinat eivät kuitenkaan olleet kypsät sinileväemmentalille.

Tekniikka jyllää

16. Valkoinen tollontötterö päässä Mauno vuodatti sappea näppäimille. Esko epäili piilosuvakiksi; sen verran pöljiä olivat jutut.

17. Maunolla meni koko päivä twitteröinniksi halkopinon takana. Marin kalasoppakin ehti jäähtyä, mutta salarakas kävi kuumana.

18. Mauno cossasi peräkamarin poikaa ihan uskottavasti, ainakin omasta mielestään. Olihan hänellä takana vuosikymmenten kokemus.

19. Mistäs Mauno olisi tiennyt, että Marin verinen pertuska oli pelkkää pahvia. Kun hän sen huomasi, Marista oli vähän jäljellä.

Veli Holopainen

Antaa mennä kun on alamäki

20. Joskus keski-iän loppupuolella Mauno siirtyi viski-ikään. Sieltä ei enää ollut paluuta – ei sillä että olisi tahtonutkaan.

21. Kavereiden kuullen Mauno vaan rallatteli silleen nätisti, vaikka rahat oli loppu, muija jätti ja viinaakin oli vain nimeksi.

22. Mauno ja Matias kyräilivät kymmenen vuotta. Lopulta Mauno ähkäisi ’senkin!’ – lähti kotia, mutisi että ’sainpas sanottua’.

Paras sointunsa sovittaa

23. Mauno piti paheensa salassa: Lauantaisin hän kätkeytyi kammioonsa tutkimaan jumalien ja paholaisten yhteistä evoluutiota.

24. Jossain tuolla on pakko olla jumala, jolle kelpaavat rujot ja rammatkin, Mauno uskoi. Eikä edes tarvitse olla muuten hyvä.

25. Maunon ilmiömäiset näyttelijänlahjat pettivät vasta siinä vaiheessa kun oma koira kusi nilkoille. Sitä ei kestä mieskään.

26. Mauno oli ensi kertaa onnellinen. Hän makasi omassa sängyssään, ja morfiini ohensi kipua. Olisi helppo jättää hengittämättä.

27. Ja niinhän Mauno sointunsa sovitti – kuin oisi se viimeisemme. Köysi sanoi hiljaa että twang. eikä muuta sitten sanonutkaan.

Veli Holopainen

This entry was posted in off topic, omat tuotokset. Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s