Pieniä aarteita

Natsume Ono: Tesoro

Natsume Ono: Tesoro

NATSUME Ono on ihan turhaan epävarma lyhyistä mangatarinoistaan. Hänellä on jo pitkään ollut vankka, hieman salaviisas ote elämän pieniin yksityiskohtiin. Hänellä on myös mainio oma piirrostyyli, joka on pysynyt yllättävän vakaana läpi vuosien.

”Ajattelin pitkään, että en ole hyvä lyhyissä tarinoissa,” Natsume Ono kirjoittaa kokoelman Tesoro jälkisanoissa. ”Nyt luulen oppineeni pitämään niistä.”

”Nämä saattavat olla kömpelöitä tarinoita, mutta niistä on tullut minulle muistettavia ja tärkeitä. Olen kiitollinen siitä, että ne on koottu yhteen kirjaan. Se on minulle kuin aarre.”

Viz Median nyt englanniksi julkaisema Onon kokoelma sisältää neljätoista manganovellia. Ensimmäiset niistä ovat kesältä 1998, jolloin 20-vuotias Ono piirsi tarinoita doujinshi-julkaisuihin. Viisi vuotta myöhemmin hän nousi laajan yleisön tietoisuuteen verkkosarjakuvallaan La Quinta Camera. Viimeiset tarinat ovat siitä vielä viisi vuotta eteenpäin vuodelta 2008.

Japanissa Tesoro ilmestyi jo vuonna 2008 nimellä Tesoro – Ono Natsume shoki tanpenshuu. Tesoro on italiaa ja tarkoittaa aarretta. Loppu on japania ja tarkoittaa ”Natsume Onon varhaiset novellit”. Kuten monissa muissakin Onon teoksissa, myös tässä viljellään runsaasti Onolle rakasta italian kieltä.

Natsume Ono: Tesoro

Onolla on oma ilmeikäs piirrostyylinsä.

TESORON avaa vain kolmen sivun mittainen värillinen tarina Una giornata fredda (”Kylmä päivä”). Siinä Onon maskottihahmo Kuma (”karhu”) tarpoo syysviimassa television, teekupin ja kanelidonitsien ääreen.

Tarina on hyvin tyypillinen Onon manganovelli. Siinä tapahtuu tavallaan hyvin vähän. Silti hahmojen (ja samalla lukijan) mielessä tapahtuu paljon. Kalseana syyspäivänä kuppi kuumaa ja kanelidonitsi ovat hyvin tärkeitä. Eivät itsessään, vaan saajansa sydämessä.

Onon tarinoissa seikkailee hyvin monenlaisia ihmisiä. Vanha pariskunta, laihoja kuin pavunidut, kävelee väkisin yhdessä kaupungilla. Heidän on pakko näyttää naapureille, että he eivät ole huonoissa väleissä. Joukko sararimaneja yrittää muuttaa lounasrutiiniaan. He saavat aikaan vain sekasortoa, mutta sekään ei ole huono asia.

Pieni Kenji saa lounasannoksensa poissa olevan äidin näköiseksi muotoiltuna. Itku siitä meinaa tulla, mutta lopulta Kenji on ylpeä äidistä massussaan; olihan Kenjikin aivan vasta äidin massussa.

Orpo Eva keksii itselleen isiä ja äitejä. Monica on vihainen miehille – ehkäpä maailman ainoa hyvä mies on isä. Vanha mies suree poikansa lähestyvää kuolemaa. Joukko läheisiä kilpailee siitä, kenen kyytin vapautuva mies nousee vankilan portilla.

Natsume Ono: Tesoro

Ono taitaa myös olla ihastunut jouluun.

YHTEISTÄ kaikille Natsume Onon manganovelleille on lämpö ja inhimillisyys. Yhteistä ovat myös valtavat silmät ja hieman vääristyneet ihmishahmot. Onon suuret silmät eivät kuitenkaan keskity olemaan söpöjä. Ne ilmaisevat pieniä inhimillisiä tunteita.

Suurta draamaa varmasti on, mutta se pysyy ihmisten sisällä. Siihen ei tarvita räjähdyksiä eikä vauhtiviivoja. Pieneet hymynkareet ja silmänpilkahdukset riittävät.

Paitsi italian kieleen, Ono on selvästi ihastunut myös jouluun. Tesorossa on esitelty useita Onon jouluaiheisia piirroksia.

Kokoelman murheellisin tarina liittyy jouluun. Se kertoo nuoren Stanley Froomin ankeasta jouluaamusta kahden kiusaavan isosiskon puristuksissa. Isosiskot ovat jopa vaatineet Stanleyn toiseksi etunimeksi Nilsin, lempikirjansa Peukaloisen retkien mukaan.

Stanleyn ainoa lahjatoive on, että hänen lahjansa olisi vaatimattomampi kuin siskojen. Siten hän saattaisi ehkä välttyä riepotukselta. Vanhemmat päätyvät aivan toisenlaiseen ratkaisuun, mutta se yritys on tuomittu päättymään kyyneliin.

This entry was posted in josei, slice-of-life and tagged . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s