Ihmeelliset ihmissyöjät

Hajime Isayama: Titaanien sota

Hajime Isayama: Titaanien sota

HAJIME Isayaman manga Titaanien sota on onnistunut sekoitus reipashenkistä seikkailua, synkkää dystooppista fantasiaa ja järkyttävän rajua väkivaltaa. Osa sen erinomaisuudesta johtuu yllättävästi huonoudesta.

Kun Titaanien sota oli vielä varsin tuore tapaus Japanissakin, kirjoitin siitä blogissani, että siinä ”on vankasti ainesta seuraavaksi Naruton tai One Piecen kaltaiseksi suurmenestykseksi”. Niin epätodennäköiseltä kuin tuo silloin saattoi tuntuakin, arvaus osoittautui oikeaksi. Mangasta on tullut suuri suosikki niin japaniksi kuin englanniksikin.

Titaanien sota on myös käsittääkseni yksi eniten käännettäväksi toivotuista mangasarjoista. On siis hienoa, että Sangatsu Manga on aloittanut sarjan julkaisemisen suomeksi. Käännöksen on tehnyt Antti Kokkonen. Kaksi ensimmäistä pokkaria on valmiina, ja kolmas on tulossa syyskuun puolivälissä.

Titaanien sota (進撃の巨人, Shingeki no kyojin, toiselta nimeltään Attack on Titan) alkoi Japanissa Kodanshan julkaisemassa Bessatsu shōnen magazine -lehdessä syksyllä 2009. Siitä on tähän mennessä koottu 16 pokkaria. Seitsemästoista on tulossa elokuussa, ja sarja jatkuu edelleen.

Mangaan liittyy myös useita toisten tekijöiden oheissarjoja, televisioanime ja pari animaatioelokuvaa. Kaksi näytelmäelokuvaa on tulossa Japanissa ensi-iltaan elokuussa.

Joskus titaanit näyttävät suorastaan hellyttäviltä.

Joskus titaanit näyttävät suorastaan hellyttäviltä.

TITAANIEN sodassa ihmiskunnan rippeet ovat linnoittautuneet kolminkertaisen muurin sisälle. Ulkopuolella vaeltelevat vapaina jopa viidentoista metrin korkuiset ihmissyöjätitaanit. Titaanit ovat syöneet ihmislajin lähes sukupuuttoon, mutta nyt muurien suojaamaa ”rauhaa” on kestänyt yli sata vuotta.

Suurin osa ihmisistä on tottunut tähän vankilaan. Jotkut kuitenkin haaveilevat titaanien voittamisesta, vapaudesta ja koko muurien ulkopuolisen maailman tutkimisesta. Yksi heistä on äkkipikainen ja seikkailunhaluinen nuorukainen Eren Yeager. Häntä suojelee kovia kokenut taistelijaneitonen Mikasa Ackerman. Eren ja Mikasa puolestaan suojelevat yhdessä arkaa älykköystöväänsä Armin Arlertia.

”Rauha” järkkyy yhtäkkiä, kun titaanien joukkoon ilmestyy uusi 60-metrinen jättiläinen. Se kykenee helposti murtamaan ihmisiä suojaavan uloimman muurin, ja jäljelle jäävät ihmiset joutuvat pakenemaan sisemmän muurin suojiin. Tästä alkaa kiivas valmentautuminen taisteluun titaaneja vastaan. Tarina seuraa tätä taistelua ensisijaisesti kolmen nuoren näkökulmasta.

Vaikka Titaanien sotaa julkaistaan Japanissa poikien mangalehdessä, se ei ole lähelläkään tyylipuhdasta shōnenia. Siinä on toki paljon shōnenille ominaista reipashenkisyyttä, yhteistyön korostamista ja loistavia taistelutaitoja. Mutta siinä myös näytetään pahoin raadeltuja ruumiita ja pureskellaan ihmisiä kirjaimellisesti kappaleiksi.

Aivan puhdasta shōnenia ei ole sekään, että tarinan vahvin soturi Mikasa on tyttö. Eikä ole tavallista sekään, että päähenkilö kuolee ensimmäisen pokkarin lopussa. Tosin kaikki lukijat arvannevat, että kuolema ei voi olla pysyvä tila. Sillä on jotain tekemistä oudon pistoksen kanssa, jonka Eren on aikoinaan saanut lääkäri-isältään.

Joka tapauksessa Titaanien taisto kiinnostaa mangaksi poikkeuksellisen laajaa lukijakuntaa.

Mutta hellyttäviä ne eivät ole.

Mutta hellyttäviä ne eivät ole.

TITAANIEN olemassaolon tarkoitus näyttää olevan ihmisten syöminen. Ne ovat kammottavia olentoja, ja vielä kammottavammiksi ne tekee se, että Isayama välillä piirtää niiden olemuksen vauvamaisen herttaiseksi.

Ne ovat selviytyneet sadasta vuodesta ilman ihmisiä, joten saattaa olla että ne eivät edes tarvitse ihmisiä ravinnokseen. Ne kuitenkin hyökkäävät kiihkeästi ihmisten kimppuun. Isot nielevät ihmisiä kokonaisina, pienet pureskelevat heitä kappaleiksi. Muut eläinlajit eivät näytä kiinnostavan niitä vähääkään.

Niistä tiedetään tarinan alussa vähän, mutta kovin älykkäiltä ne eivät vaikuta. Tiedetään että niillä on ilmiömäinen uusiutumiskyky. Ne pystyvät jopa kasvattamaan hetkessä uuden pään rikkiammutun tilalle. Niiden synnystä ei tiedetä mitään. Jotain tietää ehkä Erenin isä Grisha Yeager, joka on kuitenkin kadonnut.

Tiedetään sentään, että titaanin pystyy tappamaan leikkaamalla pois palasen oikeasta kohdasta sen niskaa. Itselleni tuleekin mieleen, että titaanit muistuttavat enemmän tarkoituksella luotuja sotakoneita kuin evoluution myötä kehittynyttä eliölajia. Useissakin tieteissarjoissa näet robotteja tuhotaan käymällä niiden niskan kimppuun…

Mangan koukuttavuustekijöistä ehkä suurin on titaanien ominaislaadun salaisuuksien hidas paljastuminen.

Joskus piirrokset ovat hyvin luonnosmaisia.

Joskus piirrokset ovat hyvin luonnosmaisia.

EN OLE vieläkään täysin sinut Hajime Isayaman piirrosjäljen kanssa. Mangan kuvissa on paljon hyvää, mutta paljon myös huonoa ja jopa erittäin huonoa. Osa huonoudesta vaikuttaa tarkoitukselliselta, osa taas taidon puutteelta. Osa huonoudesta on myös toimivaa ja mangaa paljon lukeneelle erittäin virkistävää.

Titaanien sodan piirrosjälki on yleisesti ottaen aika huolimatonta, lukuun ottamatta värikuvia ja joitakin kaupunki- ja rakennuskuvia. Lisäksi Isayama käyttää tavallistakin luonnosmaisempia piirroksia toimintakohtausten tehostamiseen. Tekniset selostuspiirrokset ovat myös ilmeisesti tarkoituksellisen huolimattomia, ehkäpä siksi että esitetty tekniikka ei oikeasti toimisi.

Mutta toisinaan luonnosmaisuus karkaa myös toimintakohtausten ulkopuolelle. Syntyy vaikutelma liian kiireellä piirretystä sarjakuvasta.

Toinen mielenkiintoinen piirre Isayaman piirroksissa on mittasuhteiden heittely. Esimerkiksi samat kaupunginmuurin portit vaikuttavat osassa piirroksista valtavan paljon suuremmilta kuin toisissa, kun niitä vertaa kuvissa esiintyviin ihmisiin. Sen sijaan titaanien kuvauksessa vartalon muotojen ja mittasuhteiden karkea vääntely toimii loistavasti – vääristymillä on merkittävä osa titaanien outouden ja pelottavuuden luomisessa.

Tarinan kolmessa aikakerroksessa liikkuminen on pääasiassa onnistunut hyvin. Nykyaika on ”tavallista” piirrosjälkeä. Toinen aikakerros kuvataan vuosiluvuilla ja kolmas mustilla ruutujen reunoilla. Tästäkin kuitenkin lipsutaan ajoittain. Välillä lukijan on hankala hahmottaa, missä ajassa nyt ollaan.

Joskus taas eivät.

Joskus taas eivät.

MANGAN käännös on Antti Kokkosen taattua laatujälkeä. Muutamia (mutta harvoja) kömpelyyksiä on tällä kertaa päässyt sekaan. Kuka äiti oikeasti sanoisi lapsestaan: ”Pojan käytös on aika riskaabelia.” En tosin muista, mitä japaninkielisessä tekstissä oli tuossa kohtaa.

Mangan kahden ensimmäisen pokkarin myyminen yhden hinnalla tutustumistarjouksena on Sangatsulta hyvä idea. Vaikka Titaanien taisto ei kuulu niihin mangasarjoihin joiden ensimmäisessä pokkarissa ei oikeastaan tapahdu vielä mitään, lukijan koukuttumisen todennäköisyys kahdella pokkarillisella on erinomaisen suuri. Tarina ehtii edetä, ja lukijan pähkäiltäväksi ehtii tarjoutua monta salaisuutta.

Olen hieman hämmästynyt siitä, että Sangatsu Manga ei ole asettanut Titaanien sodalle suositusikärajaa. Minusta manga ei väkivaltaisuutensa vuoksi sovi ainakaan alle 15-vuotiaille.

This entry was posted in actionmanga, scifi ja fantasia, shounen and tagged . Bookmark the permalink.

3 vastausta artikkeliin: Ihmeelliset ihmissyöjät

  1. arua sanoo:

    Mitä olen selaillut niin kuvat tuntuvat sopivan sarjaan hyvin. Joskushan ruma piirrosjälki toimii paremmin ja varsinkin nuoremmat lukijat dissaavat usein sarjoja liiankin herkästi pelkän ulkokuoren takia. (Enkä nyt tietenkään tarkoita että huonolla piirrosjäljellä olisi aina oltava yleisöä, saati puhu suomalaisesta mangasta kun joku minut tietävä tämän saattaa niin tulkita.) Tietysti huono juttu jos sieltä pistää esiin kohtia jotka on selvästi piirretty hutaistusti. Suurin ”huonompi” kömpelyys taitaa kuitenkin olla lähinnä sarjan alussa?

    • Futoi yatsu sanoo:

      Minusta Titaanien sota on nimenomaan niitä tarinoita, joissa ”huonolla” piirrosjäljellä on yleensä järkevä tarkoitus, ja se toimii hyvin. Hutejakin kuitenkin on. En ole lukenut sarjaa kahta pokkaria pidemmälle, joten en tiedä muuttuuko jälki myöhemmin.

      • arua sanoo:

        Ymmärsin että se muuttuu hiukan. No, onneksi siihen on syy että ”rumatkin” sarjat voivat olla suosittuja, ja suosituimmat saavat lukijoita puskaradion kautta, niin että ihmiset tutustuvat vaikka ensivaikutelma olisikin että näyttääpäs rumalta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s