Yu (& Mamoru Hosoda): Wolf Children Ame & Yuki
MAMORU Hosodan elokuvan Wolf Children mangaversio noudattelee esikuvaansa aika tarkkaan. Manga on kuitenkin enemmän pelkkä tarina sankariäidistä ja hänen lapsistaan. Siinä kaikuu vain vaimeana japanilaisen luonnon ylistyslaulu.
Mangaversio Wolf Childrenistä ei missään nimessä ole huono. Oikeastaan tiedän vain yhden tätä paremman japanilaisesta animaatioelokuvasta sovitetun mangan: Yukiko Seiken tekemä mangaversio Makoto Shinkain elokuvasta 5 Centimeters per Second menee tästä ohi hyppien keikkuen.
Hosodan elokuvan jo nähneelle manga Wolf Children ei kuitenkaan pysty tarjoamaan oikeastaan mitään uutta. Enemmänkin manga tuottaa vain muistikuvia siitä, miten hienosti tämä ja tuo oli toteutettu elokuvassa.
Elokuva Wolf Children Ame & Yuki (おおかみこどもの雨と雪, Ōkami kodomo no Ame to Yuki, 2012) ja siten myös manga perustuu Mamoru Hosodan omaan tarinaan, jonka pohjalta Satoko Okudera käsikirjoitti sen yhdessä Hosodan kanssa. Hahmosuunnittelun on tehnyt Yoshiyuki Sadamoto. Se on aivan aiheellisesti katsottu niin oleelliseksi, että Sadamoton nimi mainitaan myös mangan kannessa.
Mangaversion on tehnyt myös samaan elokuvaan pohjautuvan romaanin kuvittanut Yu (優), jonka ensimmäinen mangasarja tämä on. Kommenteissaan tarinan laidoissa Yu kertoo omasta epävarmuudestaan, mutta työnsä hän tekee hyvin.
Japanissa manga ilmestyi Kadokawan Young Ace -lehdessä vuosina 2012-2013. Yen Press julkaisi mangan englanniksi yhtenä yli 500-sivuisena järkäleenä jo viime keväänä, mutta minä sain sen luettua vasta nyt. Englanninkielisen käännöksen on tehnyt Jocelyne Allen.
Yu on parhaimmillaan lasten kuvaajana.
WOLF Children on tarina epätavallisesta yksinhuoltajaäidistä. Aina hymyilevä sankariäitä Hana kasvattaa yksin kahta lastaan, esikoistytärtään Yukia ja poikaansa Amea – ensin Tokiossa, sitten kaukana Japanin maaseudulla. Mutta Yuki ja Ame eivät ole tavallisia lapsia, sillä heidän isänsä on susi.
Tarinaa kertoo aikuiseksi kasvanut Yuki, mutta se alkaa jo äidin nuoruudesta. Nuorena neitona Hana rakastui syrjään vetäytyneeseen nuoreen mieheen solubiologian luennolla. Rakkaus jatkuu siitä huolimatta, että mies paljastuu muodonmuuttajaksi: Hänen todellinen hahmonsa on susi, ja hän on Japanin jo kadonneeksi luullun susiheimon viimeinen.
Nuoripari ehtii juuri saada kaksi lasta, kun isä kuolee susihahmossaan metsästysretkellä. Hän ei saa edes kunnon hautajaisia, ja Hana joutuu yksin kantamaan vastuun kahdesta hankalasta lapsesta. Myös lapset ovat muodonmuuttajia. Koska he saattavat koska tahansa muuttua susiksi, Hana ei uskalla pyytää keneltäkään apua kasvatustyöhönsä.
Koko tarinan matkan murheellisena juonteena kulkee pieni muistohylly. Hyllyllä on muuttomiehenä työskennelleen isän ajokortti, ja uupunut Hana pitää sen vieressä aina tuoreita kukkia.
Kaupungissa susilasten elämä osoittautuu mahdottomaksi. Äärimmäisen raskasta se on myös huonokuntoisessa vanhassa maalaistalossa, johon perhe muuttaa. Vähän kerrassaan Hana lapsineen kuitenkin muotoutuu osaksi maaseudun tiivistä naapuriyhteisöä. Suuri kiitos siitä kuuluu 90-vuotiaalle isosisä Nirasakille, joka ottaa Hanan suojelukseensa.
Wolf Children on myös tarina kahden lapsen erilaisuudesta. Yuki tuntee vetoa ihmisiin päin. Hän tahtoo unohtaa kokonaan susihahmonsa. Ame on syrjäänvetäytyvä ja hiljainen, ja hänen luontonsa vetää kohti susihahmoa. Vanhan ketun opastuksella hänestä tulee osa metsän elämää.
Tarinassa olisi ollut tilaa paljon runsaammalle mono no awaren käytölle.
KAIKKI tähän mennessä tarinasta sanottu pätee yhtä lailla mangaan kuin elokuvaankin. Manga noudattelee hyvin uskollisesti elokuvan juonta. Lukuisat kohtaukset ja kuvakulmat ovat aivan samoja.
Se mikä mangasta puuttuu lähes kokonaan, on Hosodan mahtava ylistys luonnolle. Huolimatta siitä, että Yun piirrosjälki on kaunista ja herkkää.
Jo henkilöiden nimet ovat osa sitä upeaa prosessia, jolla Hosoda kytki elokuvansa japanilaiseen luontoon: Hana (”kukka”), Yuki (”lumi”) ja Ame (”sade”). Lasten isä, susimies, jää nimettömäksi. Hän on vain ōkami (”susi”) tai kare (”poikaystävä”). Vaikkaa mangassakin on jopa lähikuva hänen ajokortistaan, siinäkin nimi on jätetty tarkoituksellisesti hämäräksi.
Lähes kaikki muukin Hosodan elokuvassa keskittyy luontoon. Elokuvan hienoin kohtaus, jossa Ame ja Yuki temmeltävät lumisessa metsässä, on mangassa tiivistetty muutamaan toiminnantäyteiseen sivuun. Se saattaa olla hyvä ratkaisu, sillä elokuvan sinfoniaa talviselle luonnolle tuskin olisi edes mahdollista kertoa mustavalkoisen sarjakuvan keinoin. Olisin silti suonut mangataiteilijan yrittävän.
Myös elokuvasta parhaiten mieleen jäävää kukkaniittyjen, metsien ja vuorten upeutta mangassa esiintyy valitettavan vähän. Aihe olisi antanut tilaa runsaalle levollisten mono no aware -kuvien käytölle. Muutamia herkkiä eläinkohtauksia karhuemoineen on sentään päässyt mukaan.
Kaiken kaikkiaan tapahtumat tuntuvat etenevän mangassa nopeammin kuin elokuvassa. Esimerkiksi syyt, miksi perheen on pakko muuttaa pois Tokiosta, jäävät muutaman vihjeen varaan. Äkeän isoisä Nirasakin kääntyminen suopeaksi Hanan ja hänen lastensa maallemuutolle tulee mangassa vastaan aika töksähtämällä.
Amen ja Yukin susihahmot eivät aina ole uskottavia. Sen sijaan ihmissuhteiden ja lasten kuvauksessa mangataiteilija onnistuu yleensä hyvin. Esimerkiksi kohtaukset joissa Yuki ja Sohei ystävystyvät toimivat mainiosti. Kouluun tullut uusi oppilas Sohei onnistuu murtautumaan Yukin suojausten läpi, ja lopulta Yuki paljastaa hänelle vapaaehtoisesti susiluonteensa. Samoin Yukin ja Amen erilaiset luonteet tulevat mangassa esiin aivan yhtä hienosti kuin elokuvassakin.
Futoi yatsu 